Yksinäinen sheriffi saa hullun paperit

Aleksi Ahtolan arvostelu Hullun papereista, Kulttuurivihkot 4-5/2012:

Lassi Kämäri on suomalaisen nykyaforismin eräitä tunnetuimpia nimiä. Vuonna 2005 ilmestynyt esikoiskokoelma Loistava puhallus – lauseita (Kustannusliike Susi) nousi kustantajana toimivasta, pikkuruisesta nyrkkipajasta huolimatta myyntimenestykseen. Siviiliammatiltaan Lassi Kämäri toimii eduskunnan kirjaston tietopalvelusihteerinä ja hänen harrastuksiinsa kuuluvat blues, blogin kirjoittaminen, pernod, kitaransoitto ja tietysti kirjallisuus.

 

Kämäri on kerännyt materiaalia toiseen kokoelmaansa raamatulliset seitsemän pitkää vuotta. Kokoelmassa on kolme eri sarjaa: ”Lauseita satunnaisessa järjestyksessä”, ”Teeskentelemisestä” ja ”Yksinäinen cowboy”. ”Lauseita satunnaisessa järjestyksessä” on nimensä mukainen aforismisarja satunnaisessa järjestyksessä. ”Teeskentelemisestä” ja ”Yksinäinen cowboy” taas ovat sarjallisia kokeiluja, joissa kirjoittaja pyrkii tietynlaisen eheän kokonaisuuden aikaansaamiseen. 

Ja totta kai, Kämärin esikoisen tapaan, kirjassa on paljon pysäyttävän hyviä aforismeja. Hykerryttävä on kysymys: ”Milloin eduskunta siirretään Kiinaan tai Intiaan tuotantokustannusten säästämiseksi?” Monet aforismit kritisoivat rohkeasti kirjallisuusinstituutiota: ”Kirjailija muuttuu poliitikoksi, jos hän yrittää miellyttää lukijaa” tai ”Jos kirjoja kopioitaisiin yhä käsin, määrä vähenisi ja laatu paranisi”. Mukana on myös paljon tuoreita oivalluksia, kuten ”Toivotuimmat pannan alulle pipetillä” tai ”Luottotieto on valtaa”. 

En pitänyt siitä, että kirjassa monet lauseet ovat saaneet selviä vaikutteita muiden julkaistuista aforismeista. Esimerkiksi: ”Moni unelmoi palasta maata. Se unelma kyllä toteutuu.” Kämärin aforismi on huomattavasti heikompi kuin tiedostamaton esikuva Erno Paasilinnan aforismi ”Ruumisarkku on täällä monen köyhän ensiasunto”. Tämä on vain yksi esimerkki. Lassi Kämärin kaltaisen rehellisen miehen ollessa kyseessä en tietenkään epäile tietoista plagiointia, mutta toivoisin silti enemmän itsekritiikkiä. Toisaalta, jopa Samuli Parosen tunnetuin lause ”Maailma on sana” lienee tiedotonta lainaa aiemmin julkaistusta Kalevi Seilosen säkeestä. 

Muuten Villin Lännen tunnelmissakin liikkuva kokoelma tuo mieleeni Lassi Kämärin ystävän ja esikuvan Erno Paasilinnan lempielokuvan Sheriffi (High Noon). Fred Zinnemannin vuonna 1952 ohjaamassa western-klassikossa Gary Cooper näyttelee pikkukaupungin sheriffiä, jonka rohkeus ja moraali ovat niin kovaa tasoa, että se lähentelee sulaa hulluutta. Kukaan ei suostu auttamaan rosvojoukon uhatessa, eikä sheriffi suostu edes pakenemaan rosvojoukon edessä. Lopulta hän kohtaa yksin rosvot, tai ainakin melkein yksin. 

Hullun papereiden monet lauseet pilkkaavat armotta kriitikkoja, apurahanantajia ja ylipäätään kirjallisuusinstituutiota. Viisaana tätä taktiikkaa ei voi missään tapauksessa pitää, mikäli päämaali on hyvissä arvosteluissa ja apurahoissa. Kämärin motiivina lienee, harvinaista kyllä, yksinomaan sanomisen halu. Rohkeutta sheriffillä riittää ja revolverin tarkkuuskin on parhaimmillaan hyvä. Jotenkin kuitenkin kokoelman luettuaan tulee sellainen olo, että panoksia on vielä jäljellä ja jopa säästössä, eli jatkossakin saattaa ruuti palaa ja paukkua.

Kalevi Seilonen kuollut

Tulin mökiltä äsken ja blogeja selatessani huomasin, että Kalevi Seilonen on kuollut. Tuli tarve sanoa Seilosesta jotakin.

Erno Paasilinna arvosti Kalevi Seilosta erityisesti. Seilosen nimi vilahteli usein hänen puheissaan.  Näin hän kuvailee ensimmäistä kohtaamista Seilosen kanssa vuonna 1959 omaelämäkerrassaan Tähänastisen elämäni kirjaimet:

”Kun menimme kahville Nissenin baariin, tapasin ensimmäisen nuoren neron, Kalevi Seilosen. Kuivasti ja hillitysti kouraansa rykien hän ojensi valkoisen lappusen, johon oli kirjoittanut koneella tekstin käyntikortiksi, pienin kirjaimin: kalevi seilonen. Hän hämmästyi kuultuaan että olen Nuoren Voiman Liiton uusi toiminnanjohtaja.”

”Muistettavia olivat tietysti lukuisat sisäpiirin esteettiset istunnot. Kerran istuimme Väinö Kirstinän boksissa sankan tupakansavun keskellä, paikalla oli ainakin Kalevi Seilonen ja pari muuta, pöydällä leipää, suolalihan siivuja, punaviiniä. Väinö lehteili ruskeankeltaista ranskankielistä sidosta, Guillaume Apollinairen runovalikoimaa, jossa oli vaikuttavia kuvarunoja. Väinö käänsi niistä joitakin hitaalla, katkeilevalla, kuivalla äänellä, tarkasti tehtäväänsä uppoutuen kuin joku salatieteilijä joka paljastaa muilta kätkettyjä asioita.”

”Tärkeimpinä lähipiirin esteettisinä vaikuttajina pysyivät Väinö Kirstinä ja Kalevi Seilonen. Tapasimme melkein yhtä mittaa ja vuorovaikutus oli  tiivistä.”

Minä en tavannut Seilosta koskaan. Pari kertaa uhosin Aleksi Ahtolalle, että voisimme lähteä juomaan viiniä Seiloselle, joka oli Ahtolan kaveri ja jo silloin hyvin sairas. Valitettavasti se ei koskaan toteutunut.

Sen sijaan puhuin Seilosen kanssa puhelimessa pitkään muutamia kertoja. Hänen sivistyksensä ja lukeneisuutensa tuntui olevan ääretöntä. Lisäksi meillä oli yhteisiä tuttuja,  joista riitti tarinoitavaa.

Yhteytemme sai alkunsa siitä, että käytin hänen valokuvaansa Samuli Parosesta ilman asianmukaista lupaa blogissani. Hän otti minuun yhteyttä ystävällisessä hengessä ja poistin kuvan. 

Seilonen lähetti minulle pian hienona eleenä historiasta aineistonsa noutavan pääteoksensa Neljä vallankumousta. Sen omistuksena lukee seuraavaa:

”Lassi Kämärille 18.4.2007 Yksi vanha runo, jonka neljännellä rivillä tulisi olla Kuznetsovin sijasta Kutuzov, mies joka kukisti Napoleonin tekemättä mitään. (Tolstoin Sota ja rauha.)

JK. Kiitos (20.4) Loistavasta puhalluksesta, josta pidin hyvin paljon. Itse en pystyisi kirjoittamaan puolta sivuakaan vastaavaa tekstiä.

Kalevi”

Väinö Kirstinä taas kirjoittaa samasta teoksesta (Neljä vallankumousta) esseekirjassaan Kirjailijan tiet:

”Hänen runojensa minä  on monikasvoinen, silti aina vallankumouksellinen. Hän tukeutuu entistä vahvemmin kirjallisiin lyyrisiin arvoihin; hän on estetisoitunut. Hän siteeraa paavin kirjettä Suomen piispalle Henrikille: ”Puolustetaan me, hyvä Henrik, vain toisiamme, /kyllä usko puolustaa itse itseään.” ”