Vääriä maailmankuvia

Saska Saarikoski kirjoitti Helsingin Sanomissa isänsä seikkailuista politiikan maailmassa. Retkihän oli täynnä pelkkiä pettymyksiä, alamäkeä. Eikä Saarikosken tendenssirunouskaan ole kestänyt aikaa.

Itse olen kuitenkin kiinnostuneempi lyyrisestä kuin poliittisesta Saarikoskesta.

Saarikoski oli Suomessa ensimmäinen ja oikeastaan viimeinen (ellei Arto Paasilinnaa lasketa)kirjallinen julkimo, jonka edesottamuksia ja toilailuja keltainen lehdistö seurasi silmä kovana. Ja huoraaminen näyttää jatkuvan kuolleenakin. Nyt Saarikosken elämää kauppaavat lähimmät ihmiset, Saska Saarikoski, Tuula-Liina Varis, Mia Berner, Sirkka Garam, Pekka Tarkka jne.

Siinä on jotakin hyvin vastenmielistä. Saarikoskesta kirjoitettu paljastuskirjallisuus on estetisoitua journalismia, mukamas eettisempää ja puhtaampaa.

Omassa blogissaan Timo Harakka kiitteli Saska Saarikosken kirjoitusta. Sinetiksi hän julkaisi oman kotijeesuksensa Kari Kontion "muistokirjoituksen" Halvaantuneiden messiaan kärsimys ja kuolema vuodelta 1983.  Provokatiivisessa muistokirjoituksessaan Kari Kontio esiintyy yhden miehen tuomioistuimena ja profeettana, joka mitätöi erityisesti Pentti Saarikosken saavutukset ja ennustaa muidenkin aikalaisten väärien maailmankuvien kaatumisen.

Samanlaiseen ennustukseen pystyisin minäkin. Tuomitsisin uusliberalistisen nykymenon. Aika hoitaisi loput. Pitäisi vain löytää jostakin Arno Kotron ja Timo Harakan kaltaisia lojaaleja ystäviä kilvenkiillottajiksi ja ennustuksen ylistäjiksi. (Kontio ilmeisesti osasi myös kuolla oikeaan aikaan kuten Saarikoskikin.)

Ihmettelen muuten, kenen mandaatilla tämä eksynyt tutkapari Timo Harakka & Anna Kortelainen tuottaa edelleen tätä kirjallista myötähäpeää intohimottomien ja mielikuvituksettomien vieraidensa kanssa parhaaseen katseluaikaan. Onko Suomi tosiaan näin pieni maa?

Laskelmoitua sukupolvikapinaa

"Kirjoitin rennosti virnistellen, että tekisi mieleni kusaista neron haudalle. Syytin kuollutta runoilijaa kaikista mahdollisista entisten radikaalien virheistä. Samalla leimasin - nimeltä mainiten - kaikki muistamani keski-ikäiset kultturihenkilöt joutaviksi ja surkuhupaisiksi hyvinvointivaltion syöttiläiksi.

Nimittelin tunnettuja kirjallisuusmiehiä, sosiologeja ja teatteriväkeä lyhytnäköisiksi typeryksiksi. Kerroin, että romahtanut vasemmisto ei kestä peilistä tuijottavan lapsellisen keskiluokkaisen idiootin naamaa, vaan ylentää vanhat dogminsa järjenvastaiseksi uskonnoksi.

Kerroin Saarikosken ystäville ja aikalaislle, että heidän pettymyksensä ja katkeruutensa kertoo kaiken heidän ajastaan ja sielustaan.Niistä, joita runoilija ei kestänyt selvin päin. Ilmoitin, että kriitikon jumaloiman runoilijan kauniiksi säkeiksi jalostettu itsesääli ja kirjaviisas pessimismi kertoo ainoastaan "kaunaisen sukupolven" virheellisestä maailmankuvasta, kivettyneestä dialektiikasta ja halusta myrkyttää meidänkin mielemme."

Kari Kontio: Lajinsa viimeinen (1992)