Tulin mökiltä äsken ja blogeja selatessani huomasin, että Kalevi Seilonen on kuollut. Tuli tarve sanoa Seilosesta jotakin.
Erno Paasilinna arvosti Kalevi Seilosta erityisesti. Seilosen nimi vilahteli usein hänen puheissaan. Näin hän kuvailee ensimmäistä kohtaamista Seilosen kanssa vuonna 1959 omaelämäkerrassaan Tähänastisen elämäni kirjaimet:
”Kun menimme kahville Nissenin baariin, tapasin ensimmäisen nuoren neron, Kalevi Seilosen. Kuivasti ja hillitysti kouraansa rykien hän ojensi valkoisen lappusen, johon oli kirjoittanut koneella tekstin käyntikortiksi, pienin kirjaimin: kalevi seilonen. Hän hämmästyi kuultuaan että olen Nuoren Voiman Liiton uusi toiminnanjohtaja.”
”Muistettavia olivat tietysti lukuisat sisäpiirin esteettiset istunnot. Kerran istuimme Väinö Kirstinän boksissa sankan tupakansavun keskellä, paikalla oli ainakin Kalevi Seilonen ja pari muuta, pöydällä leipää, suolalihan siivuja, punaviiniä. Väinö lehteili ruskeankeltaista ranskankielistä sidosta, Guillaume Apollinairen runovalikoimaa, jossa oli vaikuttavia kuvarunoja. Väinö käänsi niistä joitakin hitaalla, katkeilevalla, kuivalla äänellä, tarkasti tehtäväänsä uppoutuen kuin joku salatieteilijä joka paljastaa muilta kätkettyjä asioita.”
”Tärkeimpinä lähipiirin esteettisinä vaikuttajina pysyivät Väinö Kirstinä ja Kalevi Seilonen. Tapasimme melkein yhtä mittaa ja vuorovaikutus oli tiivistä.”
Minä en tavannut Seilosta koskaan. Pari kertaa uhosin Aleksi Ahtolalle, että voisimme lähteä juomaan viiniä Seiloselle, joka oli Ahtolan kaveri ja jo silloin hyvin sairas. Valitettavasti se ei koskaan toteutunut.
Sen sijaan puhuin Seilosen kanssa puhelimessa pitkään muutamia kertoja. Hänen sivistyksensä ja lukeneisuutensa tuntui olevan ääretöntä. Lisäksi meillä oli yhteisiä tuttuja, joista riitti tarinoitavaa.
Yhteytemme sai alkunsa siitä, että käytin hänen valokuvaansa Samuli Parosesta ilman asianmukaista lupaa blogissani. Hän otti minuun yhteyttä ystävällisessä hengessä ja poistin kuvan.
Seilonen lähetti minulle pian hienona eleenä historiasta aineistonsa noutavan pääteoksensa Neljä vallankumousta. Sen omistuksena lukee seuraavaa:
”Lassi Kämärille 18.4.2007 Yksi vanha runo, jonka neljännellä rivillä tulisi olla Kuznetsovin sijasta Kutuzov, mies joka kukisti Napoleonin tekemättä mitään. (Tolstoin Sota ja rauha.)
JK. Kiitos (20.4) Loistavasta puhalluksesta, josta pidin hyvin paljon. Itse en pystyisi kirjoittamaan puolta sivuakaan vastaavaa tekstiä.
Kalevi”
Väinö Kirstinä taas kirjoittaa samasta teoksesta (Neljä vallankumousta) esseekirjassaan Kirjailijan tiet:
”Hänen runojensa minä on monikasvoinen, silti aina vallankumouksellinen. Hän tukeutuu entistä vahvemmin kirjallisiin lyyrisiin arvoihin; hän on estetisoitunut. Hän siteeraa paavin kirjettä Suomen piispalle Henrikille: ”Puolustetaan me, hyvä Henrik, vain toisiamme, /kyllä usko puolustaa itse itseään.” ”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti