Eilisen miehet

"Onko romantiikkaa vielä olemassa vai onko se kirjallisuushistoriaa?

Heinen vastustamaa yhteiskunnallista romantiikkaa ainakin on. Jussi Halla-aho ja Antti Nylén ovat nykyajan konservatiivisia romantikkoja. He ovat poleemisia mielipidekirjoittajia, raivon miehiä. Heidän radikaaliutensa on tarkemmin tarkasteltuna pelkoa maailman muutoksen edessä, romanttista tähyilyä kuvitteelliseen menneeseen, jossa kaikki muka oli paremmin. Kuten 1800-luvun romantikot, hekin haikailevat takaisin uskonnolliseen tai nationalistiseen yhteisöllisyyteen, jota liberaalit ihmisoikeudet ja “valistuksen järjenpalvonta” uhkaavat.

Nykyajan romanttista kaunokirjallisuutta ovat esimerkiksi fantasia ja spekulatiivinen fiktio. Mutta ovatko ne välttämättä yhteiskunnallisesti konservatiivista kirjallisuutta? Eivät, lajityyppi ei vielä tee teoksesta menneeseen kurottavaa hourailua. Fantasia voi olla myös kritiikkiä, eteenpäin katsovaa allegoriaa nykyajasta. Halla-ahon ja Nylénin suosikkiteos Taru sormusten herrasta on toki keski-aikaan pysähtynyttä, romanttista arvomaailmaa heijastava, uskonnollinen ja lähes rasistinen teos..."

Jarkko Tontti Heinrich Heinen Romantiikan koulun kritiikissä Kiiltomadossa

Uudet kirjalliset sukupolvet tulevat

Minä en halua astua Paholaisen ansaan niin kuin Antti Nylén. Minä en halua olla Paholaisen salarakas enää. Minä en suostu työskentelemään tällä Farmilla enää.

Minä en halua olla masentunut, häpeissäni ja vihainen. Minä en halua olla sairas ja yksinäinen ja onneton. Minä en halua olla katkera, myrkyllinen ja saastainen. Minä en halua olla kaiken aikaa hädissäni,nälkäinen ja väsynyt. Minä en halua olla tällainen perverssi, häiriintynyt ja mielisairas runkkari.

- Janne Kortteinen

Ristiretkeläisistä ja valaistuneista puupäistä

Kun henkilö alkaa ylistää paavia, hän on jo menettänyt uskottavuutensa silmissäni. Sillä paavi symbolisoi jokaiselle ajattelevalle ihmiselle äärimmäistä turmeltuneisuutta. Hän on pahuuden keulakuva, susi lampaan vaatteissa. Hän kiertelee poikamiehen roolissaan luodinkestävässä autossa ympäri maailmaa hourailemassa ehkäisyn vastaisia teesejään ja palaa sitten Vatikaanin palatsien varjoihin nautiskelemaan ja laskemaan rahojaan. Hän tuomitsee homoseksuaalisuuden, naispappeuden ja radikaalifeminismin sekä vastustaa pappien selibaatin poistamista. Kirkon edun vuoksi hän sitten pyytelee anteeksi piispojen ja pappien järjestämiä pedofiilisia murhenäytelmiä. Kuin krooninen sairaus paavi ilmestyy rikospaikalle - ja meidän pitäisi uskoa hänen vilpittömyyteensä.

Katolisen kirkon opin mukaan seksuaalinen hyväksikäyttö on kuolemansynti. 

Ratzinger on korostanut opin puhtautta, uskon ja järjen välistä yhteensopivuutta. Kadehdin hänen kykyään luoda paradoksaalisia lauseita.

Kerrotaan Pietarin sanoneen taivaan portilla paaville seuraavaa: ”Näen maallisen tyrannin, Kristuksen vihollisen ja kirkon turmelijan” No sadut ovat satuja, mutta luonnehdinta lienee osuva.

Katselin eilen Voimalan, jossa ripittäytyi Antti Nylén, Jumalan lapsi omien sanojensa mukaan, eräs vastenmielisimmistä moderneista paavin lakeijoista. Yritin ymmärtää, mistä hän puhui. Kävi taas selväksi, ettei kirjailija ole puhetyöläinen, vaikka evankeliumi olisi ylhäältä annettu.

Nylén luetteli asioita, mitä kirkko ei ole, samalla hän tuli kauniisti kirjanneeksi ylös sen, mitä kirkko todellisuudessa juuri on. Kirkko on firma. Kirkkoa johdetaan kuin yritystä. Kirkko on huolissaan jäsentensä eroamisesta enimmäkseen taloudellisista syistä. Kirkko ajaa omaa etuaan ja saa siitä ruhtinaallisen maallisen korvauksen.

Lääpällään olevat naistoimittajat yrittivät tarjota Nylénille työkaluja keskusteluun muistuttamalla siitä, mitä hän oli kirjassaan kirjoittanut. Siihen Nylén tarttui kirjailijan narsistisella sokeudella ja vilpittömyydellä hymyn karehtiessa suupielessä. Nylén puhui  toisessa esseekokoelmassaan Halun ja epäluulon esseet (loukkaus lajityyppiä kohtaan!) siitä, että uskonnottomuus on puutetta. Hänen mielestään jo sana "uskonnottomuus" kertoo sen. Aivan kuin kieli olisi ylhäältä annettua tai sanat syntyisivät tyhjiössä. Tietenkin sana on uskovaisen enemmistön määrittelemä ja synnyttämä. Kielen vivahteita vähänkin tajuava ymmärtää sen loukkaavan, ylimielisen ja poissulkevan sävyn.

Ohjelmassa puhuttiin paljon reformaatiosta, uskonpuhdistuksesta. Minusta me emme tarvitse uskonpuhdistusta vaan uskosta puhdistusta. Onneksi tulevat sukupolvet on jo vapautettu koulussa vuosikymmeniä jatkuneesta raskaasta uskonnollisesta kulttuurista, tuputtamisesta ja manipuloinnista.

Jos Jumala olisi, mihin ihmeeseen välistä vetäviä Jumalan asiamiehiä ja kirkkoa tarvittaisiin?

Tässä vielä BBC:n uutisointia Benedictus XVI, Jumalan rottweilerin, elämästä.

http://www.youtube.com/watch?v=tpZz8Ps6u6M&playnext_from=TL&videos=oyjiENzv7hA