Erno Paasilinna
kirjoitti kirjassaan Majuri Holterin
uroteko (Otava, 1987) esseen Fasismin luonteinen
virtaus Suomessa:
"Fasismi
käsitetään yleensä suoraksi fyysiseksi väkivallaksi. Sellaisena
se on helppo tunnistaa, sitä vastaan voidaan yrittää vastarintaa,
ajoittain se on jopa murrettavissa ja ihmiset voivat taas hetken
hengähtää. Mutta fasismi ei ikinä poistu ihmisestä, se on
latenttina meissä jokaisessa. Fasismi on käytännön
raakalaisuutta, se voi tapahtua myös välillisesti ja näkemättä
kohteitaan. Se voi naamioitua hyvin kunnialliseksi, ja kehittyneessä
muodossaan se sellaiseksi nykyään naamioituukin."
Paavo Haavikko taas toteaa omaelämäkerrassaa Prospero (Art House, 1995) lieroille, jotka yrittävt retoriikalla, semantiikalla ja estetisoinnilla selvitä fasistin stigmastaan:
"Pekka Tarkka sanoi, että Haavikko näkee fasismia vähän kaikkialla, tarkoittaen että se vähentää lauseen arvoa. Mutta Haavikko piti ja pitää fasismia toimintatapana, ei aatteena, ja jokainen joka toimii fasistin tavoin on fasisti, mitä siitä itse sanookin."
