Lause on ilmeisesti muidenkin mielestä jotenkin poikkeuksellinen: se on kelvannut ainakin antologioihin, kirjallisuuslehtiin ja radioon. Lauseen tähänastisen elämän suurin saavutus on valinta tällä hetkellä käytössä olevaan yläasteen äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjaan Tekstitaiturit 7, vieläpä osioon , jossa opetetaan pilkkusääntöjä.
Viimeisin todistus lauseen voimasta tuli yllättäen työmatkalla. Puhuin erään puolitutun naapurin kanssa kirjoittamisesta esimerkeillä, kun toinen naapuri keskeytti ja sanoi lukeneensa esimerkkilauseeni muutamia minuutteja sitten. Olin hölmistynyt. Naapuri selasi kädessään olevaa Markku Ropposen dekkaria Kuhala & jokimurhat taaksepäin ja luki kohta ääneen:
Perttu oli teipannut jääkaapin ylle seinään idoliensa kuvia alkaen Hemingwaysta aina Waltariin. Puusta kyhätyssä kaukalossa lojui nippu punakynällä korjattua tekstiä, ovessa roikkui kehystetty lause "Pilkku katkaisee lauseen ja piste lopettaa sen kärsimykset" kuin mottona. Tuntui että talon isäntä oli löytänyt lopulta kutsumuksensa, enää ei tarvinnut tienata leipää sen paremmin lemmikkieläinten hautakiviedustajana kuin trukkikuskina.Muistelin että olen käynyt kerran Ropposen kanssa kaljallakin Molly Malonessa. Tapani Kinnunen kutsui minut mukaan ja olisko mukana ollut myös Timo Lappalainen, en ole varma.
Uteliaisuuteni heräsi. Googletin Markku Ropposen ja Kuhalan & jokimurhat. Ilmeni että Ropponen käyttää myös CrimeTimen kirjailijaesittelyssä mottonaan lausetta "Pilkku katkaisee lauseen ja piste lopettaa sen kärsimykset". Savon Sanomien kritiikissä taas äskettäin edesmennyt kriitikko Hannu Waarala nostaa lauseen ylös tekstistä:
Yksityisetsivä Kuhala on tähän kuin mainio optinen, kiertävä ja tarkkaava väline, kamerasilmä. Ropponen haluaa lakonisen, tiiviin ilmaisun ja sarkasmin kautta avata maailmaa. Hän on samoilla linjoilla kuin Kuhalan ystävä, kirjailija Perttu Kane, jonka jääkaapin ovessa seisoo kirjoittamisohje: ”Pilkku katkaisee lauseen ja piste lopettaa sen kärsimykset.”Ensimmäisen kerran julkaisin lauseen Parnassossa 3/2000 sarjassa Höylättyä lautaa muodossa "Pilkku katkaisi lauseen ja piste lopetti sen kärsimykset", myöhemmin muutin lauseen muotoon "Pilkku katkaisi lauseen, piste lopetti sen kärsimykset". Senkin jälkeen olen pohtinut lauseen muuttamista monesti preesensiin, mutta jotenkin tällaiseen kovaksikeitettyyn lauseeseen sopii imperfekti, menneen muodon lopullisuus, paremmin.
En tiedä, tietääkö Ropponen, että lause on lähtöisin minulta. Olen iloinen sen käytöstä.
Tuntemattomat ovat lauseiden tiet!