Hesarin järjestämä äänestys 2000-luvun parhaista romaaneista on ohi. Äänestämään pääsivät sekä lukijat että kriitikot.
Voiko vuonna 2013 edes äänestää 2000-luvun parhaista romaaneista? Ei tietenkään.
Häkellyttävän saman kaltainen on nykyään lukijoiden ja kriitikkojen maku. Kärkikolmikko oli peräti identtinen. Mistä se sitten kertoo, sen saa jokainen itse päättää. Itse näkisin, että kriitikkojen maku on popularisoitunut tai popularisoitu tietoisesti. Se taas kertoo pelkästään lehden alamäen jyrkkyydestä.
Lukijoiden listauksessa näkyy 100 eniten ääniä saanutta romaania, kriitikoiden 30.
Suurimpana yllätyksenä pidin Juha Seppälän puuttumista kokonaan kriitikkojen listalta. Luulin häntä kritiikin lemmikkipojuksi. Ilmeisesti Seppälän yhteistyökyvyttömyys alkaa kantaa hedelmää. Olen Seppälästä hyvin ylpeä.
Toinen jymypaukku oli Rosa Liksomin Hytti nro 6:den ulostaminen kokonaan kriitikkojen listalta. Liksomin romaani on aistillisuudessaan ja verevyydessään venäläisten klassikkojen veroista vyörytystä.
Suomalainen dekkari loisti Harjunpäätä lukuunottamatta poissaolollaan. Ilmeisesti dekkarit ovat edelleen kertakulutushyödykkeen asemassa suomalaisen kirjallisuuden lukijan lyhytjännitteisessä maisemassa.
Tekisi mieleni myös kommentoida niitä nimiä, raatilaisia, joilla on suuret luulot omasta romaanitaiteestaan. Näen kyllä heidät näppäimet täristen etsimässä ensin omaan nimeään kriitiikkojen 30 listalta, ja vähän jo luovuttaneena vielä lukijoiden 100 listalta.
Aina voi puhua romaanin muodosta ja sisällöstä analyyttisesti viisaita, mutta lopulta, kaiken tyhjänpäiväisen jaarittelun jälkeen, kirjailija kaipaa lukijoita - mitä enemmän sitä parempi.
Eikä pidä unohtaa, mitä Antti Majander muistutti: "Äänestys ei kuvasta kaikkein suurimman lukevan yleisön mieltymyksiä. Sitä voi halutessaan hahmotella kauppojen myynti- ja kirjastojen lainaustilastojen perusteella."