torstai 18. huhtikuuta 2013

Lassi Kämäri -palkinto 2013


Yleisenä huomiona ensimmäisestä aforismikirjoituskilpailusta totean, että olen ilahtunut niistä tuhansista aforismeista, jotka sain ja hieman pettynyt siitä, että naiset loistivat kilpailussa poissaolollaan. Toivottavasti he tulevat mukaan ensi vuonna sankoin joukoin.

Paras aforismi, palkinto 10 euroa ja kunniamaininta:

Sokeiden valtakunnassa yksisilmäinen lynkataan. (Petri Lehtonen)
 
Perustelut:

Tässä lausessa on syvyyttä ja oivallusta. Ajattelin aluksi, että tämä on lattea variaatio vanhoista tutuista ”Sokeiden keskellä kyklooppi on kuningas” tai ”Sokeiden valtakunnassa yksisilmäinen on kuningas”, mutta kun pohdin lausetta pidempään aloin ymmärtää mitä Petri Lehtonen hakee.

Aforismi ilmentää vahvaa demokratian kritiikkiä. Se säteilee moneen suuntaan. Siinä on iso ripaus Janten lakia. Enemmistö ei siedä lahjakkuutta, ylivoimaisuutta, yksilöllisyyttä vaan vaatii tasapäistämistä, latteutta ja enemmistöön kuulumista. Sanotaan, että joukossa tyhmyys tiivistyy. Mitä se tyhmyyden tiivistyminen sitten tarkoittaa? Se tarkoittaa lynkkaamista, vallankumousta, tyhmyyden ylistystä, jantelaisuutta, kalvavaa kateutta, selkään puukottamista, röyhkeyttä, Haavikon pilkkaamista ja Linkolan ivaamista.

Pidemmälle näkeminen tai näkeminen yleensä on uhka keskikertaiselle enemmistölle, sokeille.
 
Kunniamaininnat: 

Kuka saippuoi päiväsi?  (Hannu Hirvonen)

Ihmisen taivas: tulla ymmärretyksi. (Kosti Sironen)

Mikään ei ole niin perseestä kuin paska. (Antti Kiviniemi)

3 kommenttia:

  1. Hyvää aforismipäivää!
    Onnea voittaja Hirvoselle ja muille palkituille. Hirvosen mestarillisen aforismin tulkintaan minulla ei ole lisättävää. Aforismi on jo klassikko. Sivujokia ja -makuja aina tulee ja syntyy. Sanat, kuvat ja konnotaatiot elävät.
    Ja kiitos oman aforismini kunniamaininnasta. Vuoden 2012 alussa aloin kirjoittaa sinikantiseen vihkoon aforismeja, kun olin lukenut Sami Feiringin aforismiopasta. Olen julkaissut v. 1969-2002 kymmenkunta teosta, lähinnä runoja.
    Täytyypä panostaa myös aforismiin.
    Eikö aforismi ole naisten laji? Tänään HS:ssa oli kuitenkin aforistikko Virpi Alasen haastatelu.
    Kosti Sironen

    VastaaPoista
  2. Sorry. Korjaan.
    Vuoden 2012 alussa lukemani opas olikin Markku Envallin Mikä on aforismi.
    Kosti Sironen

    VastaaPoista
  3. Niin ja voittajahan oli PETRI LEHTONEN!
    Onnea PETRI LEHTOSELLE ja hänen mestarilliselle aforismilleen!
    Kosti Sironen

    VastaaPoista