Lassi Kämäri -palkinto 2013

Yleisenä huomiona ensimmäisestä aforismikirjoituskilpailusta totean, että olen ilahtunut niistä tuhansista aforismeista, jotka sain ja hieman pettynyt siitä, että naiset loistivat kilpailussa poissaolollaan. Toivottavasti he tulevat mukaan ensi vuonna sankoin joukoin.

Paras aforismi, palkinto 10 euroa ja kunniamaininta:

Sokeiden valtakunnassa yksisilmäinen lynkataan. (Petri Lehtonen)

 

Perustelut:

Tässä lausessa on syvyyttä ja oivallusta. Ajattelin aluksi, että tämä on lattea variaatio vanhoista tutuista ”Sokeiden keskellä kyklooppi on kuningas” tai ”Sokeiden valtakunnassa yksisilmäinen on kuningas”, mutta kun pohdin lausetta pidempään aloin ymmärtää mitä Petri Lehtonen hakee.

Aforismi ilmentää vahvaa demokratian kritiikkiä. Se säteilee moneen suuntaan. Siinä on iso ripaus Janten lakia. Enemmistö ei siedä lahjakkuutta, ylivoimaisuutta, yksilöllisyyttä vaan vaatii tasapäistämistä, latteutta ja enemmistöön kuulumista. Sanotaan, että joukossa tyhmyys tiivistyy. Mitä se tyhmyyden tiivistyminen sitten tarkoittaa? Se tarkoittaa lynkkaamista, vallankumousta, tyhmyyden ylistystä, jantelaisuutta, kalvavaa kateutta, selkään puukottamista, röyhkeyttä, Haavikon pilkkaamista ja Linkolan ivaamista.

Pidemmälle näkeminen tai näkeminen yleensä on uhka keskikertaiselle enemmistölle, sokeille.

 

Kunniamaininnat: 

Kuka saippuoi päiväsi?  (Hannu Hirvonen)

Ihmisen taivas: tulla ymmärretyksi. (Kosti Sironen)

Mikään ei ole niin perseestä kuin paska. (Antti Kiviniemi)

Viimeinkin nainen Parnasson päätoimittajaksi

Kenestä tulee Parnasson uusi päätoimittaja? Sitä tietoa on odotettu kuin kevättä. Ilmeisesti asia kiinnostaa ainakin Turun suunnassa, koska Turun Sanomissa julkaistiin seuraava uutinen. Ja Hesari taas tähyilee omalta vuoreltaan täysin kuutamolla lähes kaikista kulttuurimaailman tapahtumista.

En pidä tilanteesta. Muistan kun näin ensimmäiset kuvat järjen valonsa menettäneestä Kekkosesta: presidenttiä talutettiin Tamminiemen puiston sumuisessa maisemassa kuin humalaista tai idioottia. Sitten Kekkonen varmasti istutettiin kirjoituspöydän äären, pistettiin kynä käteen ja käskettiin harjoitella nimikirjoitusta.

En pidä hiljaisista vallankumouksista. En pidä hämähäkeistä, jotka saalistavat vallan kuliseissa äänettöminä ja vallanhimoisina viatonta leikkien.

Parnasson päätoimittajien historia on suomalaista kirjallisuushistoriaa. En jaksa toistaa päätoimittajien nimiä. Sanon vain että ne eivät jätä minuakaan kylmäksi. Papinniemeä epäilin koska hän oli puhdas journalisti, mutta hän korvasi kirjallisen kapea-alaisuutensa lämmöllä, lukeneisuudella ja sosiaalisilla taidoilla.

Karri Kokko on nyt Parnasson salapäätoimittaja. Hän yrittää olla kuin ei olisikaan. Hän tekee nöyränä lehteä Papinniemen perintöä kunnioittaen. Kokko kirjoittaa kohtuullista journalismia, mutta se ei riitä. Toivottavasti Parnasso siirtyy tulevaisuudessa pitkän askeleen journalismista takaisin kirjallisuuteen. Sen reen vetämiseen Kokon kapasiteetti ei riitä.

Itse olin jo edellisellä kerralla sitä mieltä, että nyt olisi naisen vuoro. Olen edelleen sitä mieltä.

Yritin viritellä keskustelua naisen valinnasta Parnasson päätoimittajaksi facebook-sivuillani. En saanut yhtään kommentia naiselta enkä mieheltä. Tiina Raevaara sentään tykkäsi.

Ehkä naisia ei kiinnosta Parnasson päätoimittajan homma?

Kirjoittaa, kysyä, oppia - Lause vuoden jokaiselle päivälle

Harvemmin enää haltioidun kirjallisuudesta tai kirjoittamisesta. Haluaisin kuitenkin jollain sadistis-masokistisella tavalla olla mukana ajassa.

Päätin rakentaa itselleni julkisen ansan, kirjallisen projektin, joka pakottaa minut jäsentämään ympäröivää maailmaa kirjoittamisen kautta.

Aloitan projektin Suomen aforismipäivänä 18.4.2013 ja lopetan 18.4.2014 Projektin on tarkoitus kestää 365 päivää.

Julkaisen lauseet uudessa blogissa, jonka nimeksi tulee Kirjoittaa, kysyä, oppia - Lause vuoden jokaiselle päivälle. Linkitän blogin myöhemmin.

Fasismin luonteisia virtauksia

Erno Paasilinna kirjoitti kirjassaan Majuri Holterin uroteko (Otava, 1987) esseen Fasismin luonteinen virtaus Suomessa:

 

"Fasismi käsitetään yleensä suoraksi fyysiseksi väkivallaksi. Sellaisena se on helppo tunnistaa, sitä vastaan voidaan yrittää vastarintaa, ajoittain se on jopa murrettavissa ja ihmiset voivat taas hetken hengähtää. Mutta fasismi ei ikinä poistu ihmisestä, se on latenttina meissä jokaisessa. Fasismi on käytännön raakalaisuutta, se voi tapahtua myös välillisesti ja näkemättä kohteitaan. Se voi naamioitua hyvin kunnialliseksi, ja kehittyneessä muodossaan se sellaiseksi nykyään naamioituukin."

Paavo Haavikko taas toteaa omaelämäkerrassaa Prospero (Art House, 1995) lieroille, jotka yrittävt retoriikalla, semantiikalla ja estetisoinnilla selvitä fasistin stigmastaan:

"Pekka Tarkka sanoi, että Haavikko näkee fasismia vähän kaikkialla, tarkoittaen että se vähentää lauseen arvoa. Mutta Haavikko piti ja pitää fasismia toimintatapana, ei aatteena, ja jokainen joka toimii fasistin tavoin on fasisti, mitä siitä itse sanookin."