Vappu

Minä olen Vappu. En ole työväen- enkä ylioppilaidenjuhla. Olen hevonen. Tamma.

Koko ikäni olen vetänyt taakkaa. Milloin talven metrisessä nietoksessa ja 30 asteen pakkasessa, milloin kesän uuvuttavissa helteissä, milloin syksyn tuulissa ja rankkasateissa, milloin  kevään litisevissä ja upottavissa loskakeleissä. Taakka on ollut raskas. Sen nimi on hyvinvointiyhteiskunta.

Nöyrästi olen palvellut kaikkia isäntiä yhteisen hyvän aikaansaamiseksi. Olen pinnistellyt lihakset piukuen, keuhkot melkein reveten, ravannut kyljet höyryten paikasta toiseen, kiskonut auraa pelloilla ja riuhtonut puuta metsissä.

Ja olot ovat parantuneet. Näennäisesti. Köyhyys on ajettu lähiöiden ruokajonoihin, lakaistu pois silmistä. Köyhyys on siirtynyt eläkkeelle. Onpa joku väittänyt, ettei Suomessa enää köyhiä olekaan. Mutta kyllä niitä on.

Minä annoin kaikkeni hyvinvointivaltiolle. Se ei riittänyt, koska isännilleni ei riitä mikään. He sulkivat minut pilttuuseen ja äänestivät uudet hevoset vetovastuuseen lisää vaurastuakseen.

Nyt minä seison tallissa ja rouskin heinää. Muistelen hirnuen tovereita ja menneitä aikoja. Yön pimeinä ja päättymättöminä tunteina toivon, että olisin vappupallo, joka voisi karata taivaalle ja räjähtää stratosfäärissä.

Lapsenuskoisesta innostuksesta

"Nekin, jotka näkevät Timo Soinissa väärän messiaan, joutuvat myöntämään, että Soini on koko olemukseltaan haavoittuvainen messias. Hänen ympärilleen syntynyt lapsenuskoisen innostuksen protestimieliala on kaukana niistä totalitaarisista ja puoliuskonnollisista henkilökulteista, joihin kuumapäisimmät kriitikot ovat persujen rynnistystä verranneet. Tästä ilmeisen väliaikaisesta kansallisesta imagohaitasta on turha maalailla pimenevien kristalliöiden kautta."

Riku Korhonen/Uurnilla HS 27.5.2011

Aasinvarsan tarina

Siinä samassa paikassa seisoskellessa päivästä toiseen tuppasi aika käymään pitkäksi ja elämä perin yksitoikkoiseksi. Isäntä oli sitonut minut talon varjoisammalle puolelle. Välillä se kävi viskaamassa jotakin purtavaa eteen ja kaatamassa vettä ämpäriin.

Paljoa ei tapahtunut. Seurailin laiskasti kun talon ohi vievää tietä pitkin tallusteli harvakseltaan uupuneita aaseja. Ne olivat matkalla Jerusalemin suuntaan. Nopeasti ne hävisivät näköpiiristä kantamuksineen. Pelkkä pöly ja autius jäivät leijailemaan tien pinnalle. Mielelläni katselin myös lasten leikkejä pihalla. Välillä jouduin itsekin niiden kohteeksi.

Kukaan ei ollut vielä ratsastanut minun selässäni. Pari kertaa olin päässyt mukaan lähikyliin äitini kantamuksiin sidottuna.

Tietä pitkin lähestyi kaksi parrakasta miestä. He kävelivät suoraan meidän pihaamme ja ällistyksekseni alkoivat availla minun liekanaruni solmuja. Molemmilla oli määrätietoinen katse, joka pelotti minua. Vinkaisin kovaa ja isäntäni ryntäsi ulos talosta ja kysyi:

- Mihin te minun varsaani viette?

- Herra tarvitsee sitä, miehet vastasivat.

Sen jälkeen asiasta ei jaariteltu enempää. Lähdin miesten matkaan enkä sen koommin nähnyt rakkaita kotikontujani.

Miehet veivät minut parrakkaan ja lempeän näköisen miehen luo, joka ilmeisesti aikoi ratsastaa minun selässäni. Ihmisiä oli kokoontunut suurin joukoin tienpenkoille ja tielle seuraamaan minun ensimmäistä ratsastusnäytöstäni. Osa oli kavunnut puihin paremmin nähdäkseen. Siinä oli mielestäni jopa liioittelun makua, vähempikin olisi minulle riittänyt.

Ihmiset heittivät viltin minun selkääni ja auttoivat miehen ratsaille. Lähdin liikkeelle. Väkijoukko levitti vaatteita ja palmunoksia tielle kulkuani helpottamaan. Jolkuttelin eteenpäin pitkällä ja vetävällä askeleella, pää pystyssä ja rinta rottingilla. Kohta aloin puuskuttaa ja muistin äitini opetuksen, ettei koskaan kannata lähteä alussa lujaa, kun ei voi etukäteen tietää tulevan matkan pituutta. Se olikin hyvä neuvo. Hidastin ja jatkoin tasaisemmin.

Väkijoukko meni sekaisin klassisesta juoksutyylistäni ja alkoi laulaa minulle ylistyslaulua, joka sisälsi kyllä aika paljon asiavirheitä. Sitkeästi väkijoukko jaksoi seurata suoritustani Jerusalemiin asti. Kuten jo aikaisemmin totesin, vähempikin olisi riittänyt.

Kun saavuin Jerusalemiin, koko kaupunki alkoi kuohua ja kaikki kyselivät: "Kuka hän on? Kuka hän on?" Olin kyllä valmis kertomaan, kuka minä olen, mutta minut unohdettiin yksin erään rapistuneen majatalon pihaan. Ratsastaja nousi selästäni, taputti minua päälaelle ja meni sisään temppeliin. Väkijoukko seurasi hänen perässään. Silloin näin sen miehen viimeisen kerran.

Tämä päivä oli merkillisin päivä minun pitkässä ja raskaassa elämässäni, josta ei totisesti ole murhetta puuttunut. Sen muisto säilyy mielessäni siihen asti kunnes loputkin päiväni ovat luetut.

Varjoja blogimaailmassa

- Kännissä on hyvä olla ja asiat tuntuvat luistavan.

- Häh?

- Niin että kännissä on hyvä olla ja asiat tuntuvat luistavan.

- Tota sä et ole kyllä ite keksinyt.

- En mä oo väittänytkään. Nikanderi, se roskakuski, jota Kuosmanen esittää Kaurismäen leffassa, sanoo sen Pellonpäälle.

- Luuleksä sä että Nikanderi on keksinyt ton lauseen?

- Miten niin?

- Sä luulet.

- En luule.

- Luulet.

- Vitut.Mutta Kuosmanen voi olla.

- Eksä tajua, että Kaurismäki sen on keksiny.

- Tietenkin. Pidäksä mua noin tyhmänä?

- En, mä pidän sua vielä paljon tyhmempänä. Eikä se edes noin mene se lause.

- Mites se sitten menee?

- Jotenkin erilailla.

- Jotenkin erilailla?

- Niin.

- No anna tulla sitten oikea lause.

- Sä panit mut nyt seinää vasten, sä oot yks paska.

- Älä tule mulle selittään.

- Muuten Pellonpää oli Nikander ja Kuosmanen oli Melartin...

- Just, sanoo mies, joka muisti lauseenkin tosta vaan.

- Ai että mun tekis mieli tirvasta.

- Mikset tirvase?

- Koska täällä dunkkaa?

- Dunkkaa? Mikä?

- Sulla valahti vissiin savet sloggeihin.

- Tuskin, meikäläinen käyttää boksereita.

- Noin niinku kuvaannollisesti.

- Kuvaanollisesti mustiin boksereihin Herää!

- Suhun uppoo vertauskuvia, mutta sä et ymmärrä niitä?

- En, mulla ei ole mielikuvitusta. Jalat maassa, kato.

- Ja kohta taivaassa, jos jatkat dokaamista tohon tahtiin.

- Mulla on rasvamaksa, tiesitsä?

- Sehän on hauskaa.

- Hauskaa? Kyllä sä oot raaka ihminen.

- Veikko Huovinen on paljon raa'empi.

- Mitä helvettiä Veikko Huovinen tähän liittyy?

- Sehän kirjoitti Rasvamaksan.

- Justiinsa.

Ikävä välikohtaus Kosmoksessa

Pekka Tarkka istuu Kosmoksen pöydässä. Hänen tarkkaan silmäänsä on osunut edelliseltä ruokailijalta valkoiselle liinalle tipahtanut pippuri. Hän näpäyttää sen sormellaan ilmalentoon ja hymähtää. Hän työntää ruokalistan sivuun ja päättää tilata sinappiyrttihunnutetun lampaankruunukyljyksen, kun portsari astelee hänen luokseen ja sanoo:

- Anteeksi, mutta tuolla ovella on mies, joka kysyy herraa.

- Mikäs mies siellä sitten on?

- Sanoo olevansa Juutas Käkriäinen Putkinotkosta.

- Vai Käkriäinen? Putkinotkosta? Mitäs pilaa tämä on?

- En osaa sanoa. Mies haiskahtaa vanhalle viinalle ja on epäsiististi pukeutunut. En aio päästää sitä kyllä sisälle.

- Tiedättekös te kuka Juutas Käkriäinen on?

- Ei hajuakaan.

- Käkriäinen on fiktiivinen henkilö.

- Saattaa olla, mutta tuolla se nyt seisoo Kosmoksen ulko-ovella. Mitä minä sille sanon?

- Sano sille, että painuu takaisin Putkinotkoon.

Portsari nyökkää ja häviää ripeästi eteisaulaan.

Ruoka tulee pöytään ja emerituskriitikko tarttuu veitseen ja haarukkaan määrätietoisin ottein. Kosmoksen keittiö on pistänyt parastaan ja ikävä välikohtaus unohtuu ensimmäisen suupalan aikana. Jälkiruuaksi hän tilaa vielä kahvin, konjakin ja tiramisun. Niitä maistellessaan hän selailee Parnasson uusinta numeroa.

Vasta kun portsari auttaa takkia hänen ylleen, hän muistaa aiemmin tapahtuneen välikohtauksen.

- No, mitä se Juutas Käkriäinen sanoi?

- Se sanoi, että sitähän se Rosinakin varoitteli. Ja Aapeli Muttinen.

- Ai mitä?

- Ettei se Pekka Tarkka varmaan pontikkaa osta. Sivistynyt mies

Kun vikkeläville voittaa vaalit

"On helppo luetella ulkoisia ja sisäisiä kimmokkeita Soinin pompulle. Ulkouhkina ruokitaan EU:n ja euron pelkkää olemassaoloa, maahanmuuttoa, Kreikkaa, Irlantia ja Portugalia, Libyaa, venäläisten maanostoa. . .

Kotikutoisemmassa kiihotuksessa operoidaan kestotyöttömyydellä ja -köyhyydellä, yhä venyvällä tulohaitarilla, kouluruotsilla, rikollisilla ja sosiaalipummeilla – ja ainaisena sidoksena höyryää makea herraviha.

Soini on taakse- ja sisäänpäin katsova reaktiivinen ajattelija, mutta mielipiteiden meressä hänen päänsä pyörii kuin Harmajan majakka. Hänen puolueensa pinosi 70-sivuisen ohjelmanipun, kansanvallan niksinurkan. Se on romukaupan näyteikkuna, josta ei muuta puutu kuin joka kevät paljastuvan koiranpaskaongelman ratkaisu.

Sadan vuoden takaisia, sodanjälkeisiä ja nykyisiä haastajia yhdistää halu panna vastakkain "vanhat" ja "uudet", "heidät" ja "meidät". Vuoden 1907 vaaleissa "alas lyötiin koko vanha maailma" ja 1945 parlamenttiin huudettiin "uusia kasvoja".

Soini toistaa fraasiaan "vanhoista puolueista", vaikka hänen oma poliittinen ryhmäkuntansa luotiin 1959 – eli 52 vuotta sitten.

Ylipäänsä mesotessa sopisi hetki pureksia Lassi Kämärin lausetta: "Ei toinen puolue ole vaihtoehto. Se on toinen puolue."

Veli-Pekka Leppänen/Kun vikkeläville voittaa vaalit/HS/Alaviite (19.4.2011)

Kun luovuus ehtyy

"Kun luovuus loppuu, tuntuu kuin 70 prosenttia elämän merkityksestä putoaisi pois. Se ei ole mikään pieni asia. Joskus herään aamulla puolivalvetilaan ja mielessäni kirjoitan pirusti. Tekstistä tulee valmista, on välimerkit paikoillaan ja kaikki. Sitten herään, eikä sitä tekstiä ole."

Martti Joenpolvi Helsingin Sanomien 75-vuotishaastattelussa

Perustaantumukselliset keskustelevat

- Luoja, miten minä kaipaan vanhaa sivistyneistöä, Linkola parahtaa.

- Samoin Pentti, näiltä syrjäseuduilta Helsinkiin opiskelemaan tulleilta maisterinplantuilta puuttuu klassinen sivistys ja perimä. Keskustelussa heidän kanssaan ei pääse pintaa syvemmälle. Heillä ei kerta kaikkiaan ole taustalla sivistyksen tuomaa historiaa, Klinge myöntää ja katsoo taksinikkunasta, onko rusetti suorassa ja tukka hyvin.

- Sinähän olet, Pentti,  yksi vuosituhannen vaihteen johtavista eurooppalaisista ajattelijoista. Oletko sinä sitä mieltä, että sivistys on perinnöllistä? Klinge kysyy.

- Ehdottomasti. Katso suomalaista vanhaa sivistyneistöä. Näistä samoista suvuista ovat syntyneet ja syntyvät edelleen parhaat tyttömme ja poikamme taiteen ja tieteen keskiöön. 

- Viittaatko nyt Tuusulanjärven taiteilijayhteisöön?

- Siihenkin, mutta esimerkiksi isoisäni Eino Suolahti oli kosmopoliitti. Hän uisteli haukea Himmlerin kanssa Vanajalla.

- Heinrich Himmlerin?

- Juuri hänen. Ei kannata uskoa kaikkea mitä hänestä on kirjoitettu. Isoisäni mukaan hän oli varsin sympaattinen ja Suomen erikoisluonnetta Neuvostoliiton kainalossa ymmärtävä mies.

- Saksalaisilla riittää sivistystä. Goethe, Wagner, Nietzsche - kaikki saksalaisia.

- Me suomalaiset olemme myös yli-ihmisiä. 

- Niinhän me olemme, siksi olimme saksalaisten aseveljiä. Oletko sinä seurannut tätä Tatu Vanhasen tutkimuksesta käytyä keskustelua?

- Olen. Vanhasen tutkimustulokset vahvistavat omat johtopäätökseni, jotka tein jo nuorena poikana tutustuessani Burroughsin Tarzan- kirjoihin ja Kiplingiin.

- Aah Tarzan-kirjat - niissä ei rotkoon tippuneen neekerikantajan perään huudeltu eikä voivoteltu... Sallitko muuten minun huomauttaa sinulle eräästä mieltäni vaivanneesta asiasta, Pentti?

- Kaikin mokomin, Matti, kaikin mokomin.

- Oletko sinä missään vaiheessa harkinnut värianalyysia. Sinähän olet komea mies! Tuollainen harjastukka!  Arvelen, että sinulle saattaisi sopia englantilaisesta tweedistä tehty kokopuku. Eikös tämä haanpääläinen jätkäpaitatyyli ole jo nähty? Ja nyt kun sinä olet heittänyt lopullisesti toivosi maapallon pelastumisesta, voisit alkaa pukeutua vanhan sivistyneistön tyyliin ja erottua rahvasta.

- Njaaah...Saatat olla oikeassa, ystävä hyvä.

- Varmasti olen. Maanantaina me lähdemme yhdessä minun omalle räätälilleni Bulevardille ja teetämme sinulle kunnon puvun.

Himo Nännikäinen natsiestetiikkan lumoissa

- Sä tykkäät katsella.

- Mitä?

- Eläinten tappamista elokuvassa.

- Esteettinen puoli siinä viehättää.

- Esteettinen puoli?

- Asetelmat, kuvakulmat, valinnat...Kun kauneus yhdistyy makaaberiin valkokankaalla tinkimättömästi.

- Eikös sua viehätä myös natsiestetiikka?

- Kyllä. Univormut, järjestelmällisyys, paraatit...

- Entä juutalaisten tappaminen, mielisairaiden kaasuttaminen, kommareiden murhaaminen?

- Jos sä olet lukenut Jonathan Littellin kirjan Hyväntahtoiset, sä tiedät...

- Älä viitti!

Sisäinen valo on huono valonlähde

Myöhemmin siteerasin usein erästä Faulknerin ajatusta kirjoittamisesta. Hänen mukaansa ei ollut mitään mieltä naida tai ryypätä aamusta iltaan. Ainoa, mitä saattoi tehdä koko päivän, oli kirjoittaminen. Valitettavasti tämääkään ei toteutunut kohdaltani, koska annoin liian usein houkutella itseni milloin mihinkin työpaikkaan siinä uskossa, että pystyisin voittamaan tielläni olevat esteet ja kirjoittamaan toisen työpäivän verran. En halunnut tulla riippuvaiseksi siitä yhteiskunnan tuesta, jota alettiin yhä laajemmin jakaa kirjailijoille ja taiteilijoille. Otaksun sitä paitsi, että kirjailijat, joista liian varhain tulisi yksinomaan kirjailijoita, vähitellen kuivettuisivat, koska heidän elämänsä olisi liian yksitoikkoista ja koska sisäinen valo on huono valonlähde (Lukács).

Jörn Donner: Terveenä laitoksessa (1995)