Kun korona alkoi hiljalleen häipyä tai siitä alkoi tulla osa hyväksyttyä normielämää ja vuodenkiertoa, saimme tilalle sodanuhan. Naapuri alkoi isotella ja Suomessa aloimme nähdä Naton ensimmäistä kertaa ainoana vaihtoehtona puolustaa maamme rajoja tulevaisuudessa. Kun luotto oli taas mennyt, jos sitä koskaan oli ollutkaan Mainilan laukausten jälkeen, paluuta entiseen puolueettomuuteen ei enää ollut. Itsekin liputan nyt ensimmäistä kertaa vahvasti Naton puolesta.
Tuli myös jälleen todistettua että se mikä tapahtuu lähempänä koskettaa aivan erilailla. Varsinkin se mikä tapahtuu Euroopassa, Ukrainassa. Afrikan kansanmurhat eivät Suomessa hetkauta. Mutta hyvä niin että edes nyt haluamme auttaa Ukrainaa ja ukrainalaisia monin tavoin.
Jossain vaiheessa vihjailtiin jostain aforismibuumista. Omasta mielestäni mitään buumia ei ole koskaan ollutkaan, korkeintaan pientä pintaväreilyä ja myötätuulta. Ja nyt koko lajityyppi on pikemminkin vaipumassa marginaalin marginaaliin. Mutten ole lainkaan huolestunut. Parhaat lauseet elävät ikuisesti! Ja tämä palkinto elää ja hengittää!
Paras aforismi, palkinto 10 euroa ja kunniamaininta:
Ei niin paljon vodkaa Venäjälläkään, että sitä riittäisi Kremlin moraaliseen kompassiin. (Juha Kare)
Perustelut:
Vodka on venäläisyyttä - ja ainakin olemme kuvitelleet että se on ollut oleellinen osa ystävyyssuhteiden ylläpidossa venäläisten korkeimman johdon kanssa. Toisaalta venäläinen romaanikirjallisuus ja runous tuntevat laiskan vätyksen, jonka elämäntehtävä on vodkan litkiminen ja lorviminen. Nyt Venäjällä on kuitenkin säälimätön johtaja, jonka vallanhimoa ei pysäytä vodka, ei pakotteet, ei mikään.
Kunniamaininnat:
Huono sotamoraali: ei halunnut tappaa. (Hanna-Leena Ylinen)
Mennyt meissä: liskoaivoista digisaatanan jumalsanaa. (Olli Hyvärinen)
Maapallo tarvitsee paljon huomiota, onhan sillä kaksi omaa
napaa tuijotettavaksi. (Helena Seppälä)
Moni pakenee talvella etelän lämpöön jotta lapsenlapsiemme
ei tarvitse tehdä samaa. Huomaavaista. (JP Koskinen)
Tauti hiljentää. Rauhan käsitys väljenee. Hullun totuudelle
eivät pysty. (Sauli Salomaa)
Käännä runo matematiikan kielelle. Saat laskun. (Hannu
Hirvonen)
Ääretön ilmaistuna sisältää jo reunan. (Hannu Waher)