lauantai 18. huhtikuuta 2015

Lassi Kämäri -palkinto 2015

Yleisenä huomiona kolmannesta aforismikirjoituskilpailusta totean, että kilpailu vain kasvaa ja kasvaa osanottajamäärältään. Tänä vuonna kiinnitin huomiota siihen, että aforismin keinovalikoima oli monipuolisesti käytössä. Löytyi esimerkiksi yhden sanan aforismia ja aforismin parodiaa. Osallistujista tarkalleen puolet oli miehiä, puolet naisia. Puheet aforismista miesten lajina voidaan unohtaa. 

Paras aforismi, palkinto 10 euroa ja kunniamaininta:

Käänsitkö selkäsi? Olit siis nähnyt. (Hanna-Leena Ylinen)

Perustelut: 

Ylisen aforismi  kahlaa yhteisvastuun ja todistustaakan maisemissa. Kysymys ja sitä seuraava toteamus ovat ärsyttävällä tavalla syyttäviä, syyllistäviä. Aforismi vasaroi päässä pitkään ja haastaa ajattelemaan, tulkitsemaan. Se ei tarjoa valmiita ratkaisuja eikä opeta lukijaa.

Tulkinnallisesti aforismi aukeaa moneen suuntaan. Itse ajattelin eläinten oikeuksia, luonnon säälimätöntä hyötykäyttöä, perheväkivaltaa - ja pressuun käärittyä Eerikaa, jota kukaan ei auttanut hänen helvetissään. Miten moni silloin käänsi selkänsä?

Aforismi muistuttaa toteutukseltaan ja tyyliltään Mirkka Rekolan hienoa ja ajatonta työtä. 

Kunniamaininnat: 

On oltava eroa suuteleeko mies miestä, naista, Ivan Julman kämmentä vai paavin tohvelia. (Olli Hyvärinen)

Hämmentäen löydät sattumia. (Kyösti Mäkinen)

Väki marssii. Kannat kuluvat.  (Saara Heikkinen)

Limbo. Pienen kansan riemukaari. (Hannu Hirvonen)

Muistutus! Maksa! (Arto Seppälä)

Kahleesta saa katseelleen kehykset. (Jaakko Antila)

Kirja repii ihmisen ehjäksi. (Virpi Alanen)

Olen elänyt useamman elämän, viimeksi tänään. (Ata Hautamäki)