Lauseita postikortteihin - New York toukokuussa 1991

Törmäsin Arto Seppälään Eduskunnan kirjastossa, karismaattiseen vanhan liiton kirjailijaan, jonka kiireettömässä rauhallisessa hämäläisyydessä on jotakin niin tuttua ja turvallista minulle, ties monennenko polven hämäläiselle. Kysyin heti, että sattuuko hän muistamaan mistä Parnasson numerosta löytyy hänen kirjoittamansa aforismisarja Postikortteja New Yorkista. Arto sanoi, että nimi on kyllä Lauseita postikortteihin. Hänkään ei kyllä muistanut, mistä numerosta tai miltä vuodelta. Arveli että se löytyy jostain 90-luvun alkupuolelta, silloin hän kävi New Yorkissa, ja Jarkko Lainekin oli mukana.


Arto kertoi anekdootin Erno Paasilinnasta. Kun Lauseita postikortteihin oli julkaistu Parnassossa, Erno oli ripittänyt Artoa. Hän oli kieltänyt Artoa käyttämästä ”lauseita”. Lauseet kuuluvat minulle, Erno jyrisi. Arton kertoma anekdootti oli hyvä esimerkki ernomaisesta huumorista ja ehdottomuudesta, joita oli kyllä välillä äärimmäisen vaikea erottaa toisistaan.


Seuraavana päivänä löysin Arton aforistisen sarjan vaivattomasti ARTOSTA, joka on kotimainen artikkeliviitetietokanta. Arto Seppälä kertoi, että lauseet löytyisivät myös kirjasta Aika on oravanhammas laajennettuna versiona.


Arto inspiroitui matkasta, Amerikasta. Hän kulki kynä kädessä ja silmät auki. Hän teki kriittisiä havaintoja ympäröivästä maailmasta ja ilmaisi ne tiiviissä ja tyylikkäässä muodossa lukijalle.


Tässä esimerkkejä sarjasta:


Liioittelua kaikki tyynni, Chaplinin kengät ja Marilynin rinnat ja kommunismin pelko. Setelitkin samanvärisiä.


Amerikka etsitytti itseään kauan. Sen jälkeen on informaatio pelannut.


Näin itsekeskeinen maa olisi saanut kyllä itse löytää itsensä.


Milloin sinä löysit Amerikkasi?


Täällä on kaikki mahdollista? Pelottavaa jo ajatuksena.


Valuutta ei tivaa kielitaitoa.


Sanan mahtia on liioiteltu. Poikkeuksiakin on.


…eikä amerikanrauta ruostu.


Strindberg ei osannut englantia mutta Julie-neiti on puhunut sitä Broadwayllä hyvinkin ymmärrettävästi.


Kerjäläinen puhuu maailman kieltä. Sana ei mene silti perille.


Nälkä ja vilu nostavat nyrkin. Ihmismeri vaimentaa kaleerien kalinan.


Amerikkalainen unelma? Kenen?


Kyynelistä kasvaa haudoille nurmi. Aina.


Kafka koki Amerikan niin monimutkaisena että kirjoitti siitä yksinkertaisimman romaaninsa.


Kokeilin itse samaa matka-aforismitekniikkaa, kun olin vaimoni kanssa Kreikassa, Korfulla, muutamia vuosia sitten. Nimesin sarjan Pieneksi kreikkalaiseksi sarjaksi.

Voi luoja, miten kutsuvasti bouzoukit soivat.

Pane käsi kaulalleni, tanssitaan sirtakia aamuun asti.

Vielä lasillinen ouzoa, kreikkalainen ystäväni.

Sanot minun hengitykseni tuoksuvan anikselle, vaikka omasi tuoksuu penikselle.

Millainen on sinun seireeniesi laulu?

Tämä rohkeus, tuhlausta, jos et lainkaan pelkää.

Emme vaihda enää sanaakaan. Muuraamme tiiliä hiljaisuuden muuriin.

* * *

Uima-altailla ihmispalvaamot, aurinkotuoleissa ritilät.

Pieni tuulen viri, kuin enkelin henkäys helvetissä.

Keskiluokan työstä rikkaiden ja köyhien rusketus.

Niin lähellä siintävät Albanian vuoret, niin syvälle porautuu paimenpojan totinen katse.

Satamassa ruosteinen tankkeri, Nikos Kazantzakis, kirjailijan kaima, jonka nimeä ei kukaan osannut koulussa kirjoittaa.

Mennyt elämä, pullollaan tällaisia typeriä katkelmia ja muistikuvia.

* * *

Kirjoittamisen rajattomat maisemat: maat, meret ja taivaat.

Mustat pääskyset valkoisten marmoripylväiden seassa, vaihtavat jatkuvasti välimerkin paikkaa.

Ripaus epätoivoa, ääntä ja vimmaa vie minut perille.

* * *

Saisinpa palasen tätä valoa mukaani.

Selektiivisestä lukutavasta ja poiminnasta

Tällainen teksti löytyi tiedostoista. Muistaakseni kirjoitin tämän vastineeksi Parnassossa julkaistuun kirjoitukseen. En tiedä, miksen ole julkaissut tätä aikaisemmin, tai voi olla että olenkin.

Selektiivinen lukutapa ja poiminta tuottavat tarkoitushakuista ja yksisilmäistä jälkeä. Valitaanpa samasta Paasilinnan kirjoituksesta vähän toisin, jotta näkökulma laajenisi.

”Solženitsynin lähettäminen Euroopan johtavaan kapitalistimaahan oli tarkoituksellinen teko. Haluttiin osoittaa minne hän kuuluu. Ihmeteltävän nopeasti Solženitsyn on toipunut järkytyksestä. Ympärillä kuhisee agentteja ja asianajajia. Solženitsyn asioi pankissa kuin vanha asiakas. Hänelle satelee kutsuja kaikkialta, missä hänen totuutensa Neuvostoliitosta on maksamisen arvoinen.

 

Suomessa reaktiot ovat kahtalaiset. Kommunistien mielestä Solženitsyn ei ole ”vakavasti otettava kirjailija”. Minusta hän on vakavasti otettava kirjailija ja juuri sellaisena hänet on otettu. Kirjailijoilla on tavallisesti painoa niin paljon kuin heitä vastaan tähdätyillä toimenpiteillä on laajuutta. Kommunistit eivät hyväksy historian kaivamista eivätkä yhteiskunnallista pessimismiä. Kritiikki ei ole aatteen palvelemista vaan provokaatiota. Solženitsyn on provokaattori. 

Suomalainen oikeisto puolustaa sananvapautta silloin kun se on uhattuna Neuvostoliitossa. Kotimaassa sen rajoittaminen on heidän päätehtävänsä. Kommunistisen kirjailijan vakaumus on heistä valhepropagandaa, Solženitsynin vakaumus rehellisyyttä ihmiskunnan edessä. Oikeisto valikoi rehellisyyden lajista oikeistolaisen. Latinalaisen Amerikan ja Espanjan vankiloissa lojuvat kymmenet kirjailijat eivät ole sananvapauden piirissä. Siellä vallitsee oikeistolainen sananvapaus.” 

Nyt oikeassaolijat ja opportunistit rientävät joukolla paistattelemaan ja kiillottamaan kilpeään Sofi Oksasen uudelleen yhtenä niteenä julkaiseman Solzenitsyn kirjan loisteeseen, vaikka heillä ei ole sen julkaisemiseen mitään ansiota. Samaan aikaa esimerkiksi Kiinassa toisinajattelijat ja kirjailijat viruvat vankiloissa tai elävät muuten Solženitsynin valvonnan kaltaisissa olosuhteissa. Mutta onko kukaan heistä huolissaan? Tärkeintä on kiljua mukana totuuskomissiossa, joka muistuttaa enemmän lynkkausjoukkoa, jos lähempää katsoo. 

Olen myös erittäin iloinen siitä, että Sofi Oksanen julkaisi uudelleen Vankileirien saariston. Sen kirjan vaiheet ovat häpeällistä suomalaista rähmällään oloa itään.  Vähän koomista, mautontakin, on taas se, että Sofi Oksanen signeeraa nyt Solženitsynin kirjoittamaa kirjaa Akateemisessa. 

Paasilinnan juttu loppuu näin: 

”Solženitsyn tuskin saavuttaa enää normaalioloja. Emigranttien kritiikki isänmaat kohtaan on aina epäonnistunut. Aika työntää tieltään menneisyyteen sitoutuneet. He eivät ole kauan ajankohtaisia.” 

Erno Paasilinna oli profetiassaan väärässä, kuten usein kirjoittaessaan Neuvostoliitosta. Oiva esimerkki Paasilinnan hourailusta on myös kirjoitus Talvipäivä Moskovassa, joka löytyy kirjasta Siperialainen estetiikka. Mutta hän ei ollut väärässä yksin. Ja aika taas tulee näyttämään, ketkä ovat väärässä tässä ajassa. 

Tahdon kuitenkin laajentaa hieman kuvaa Paasilinnasta. Hänellä oli spontaani tapa lahjoittaa kirjoja hyllystään, vaikka kirjat olivat todennäköisesti ainoita esineitä, joita hän rakasti. Minulle hän lahjoitti 19.7.1986 Vasili Grossman romaanin Elämä ja Kohtalo, jonka käsikirjoitus takavarikoitiin KGB:n toimesta vuonna 1961. Vasta 80-luvulla käsikirjoitus kulkeutui länteen ja julkaistiin. 

Kyllä Erno Paasilinna oli kirjailijan puolella. Aina.

Iso tuopillinen unohdusta

Hyllytän Satakunnan Kansaa ja törmään Markku Envallin haastatteluun. Siinä hän toistelee aforismista asioista, joita hän on toistellut viimeiset 20 vuotta. Se alkaa jo tulla minullekin selväksi: hän ei koskaan lähde ulos ilman lyijykynää ja lehtiötä. Jos hän olisi vähän armollisempi itselleen, hän voisi näpytellä kuolemattomat vaikka puhelimeen, mutta se on kai sivistymätöntä, vähemmän eleganttia, vähemmän yksilöllistä.

Jutun höysteeksi on nostettu aforismeja Envallin edellisestä kokoelmasta "Joka tähtiä tähystää":

"En halua elää ikuisesti. Haluan elää ensi viikolla."

En voi sille mitään, että minua alkaa ärsyttää heti, koska parempi versio olisi tietenkin:

"En halua elää ikuisesti. Haluan elää nyt."

Kuitenkin epävarmuus valtaa mieleni maestron jalkojen juurella. Onneksi juuri heikolla hetkellä, kun olen murtumaisillani, mieleeni jysähtää toisen mestarin, Lemmy Killmisterin, tiivistys laulusta Ace Of Spades:

"You know I'm born to lose, and gambling's for fools,
But that's the way I like it baby,
I don't wanna live forever,
And don't forget the joker!"

Olen ansainnut ison tuopin unohdusta.

Lassi Kämäri -palkinto 2014

Yleisenä huomiona toisesta aforismikirjoituskilpailusta totean, että olen yllättynyt, häkeltynyt ja innostunut niistä tuhansista aforismeista, jotka minulle lähetettiin. Kilpailu on kasvanut räjähdysmäisesti, taso on kirjava. Myös viime vuoden kilpailun jälkeen esittämäni toive toteutui: naiset tulivat mukaan sankoin joukoin. 

Paras aforismi, palkinto 10 euroa ja kunniamaininta:

Maailma eriarvoistuu, rikkaat saavat pitää varansa. (Kyösti Mäkinen)

 

Perustelut:

Tämä lause kolahti heti ensilukemalla takaraivoon kuin pakastettu lampaanviulu. Siinä on käytetty tuoreella ja tyylikkäällä tavalla kaksoismerkitystä "pitää varansa". Tällainen tylynvarma yhteiskunnan tilan tarkastelu tuntuu nykyisin kiehtovalta ja raikkaalta kuin vuoristoilma.

Aforismi toteaa ikiaikaisen ja muuttumattoman totuuden: rikkaat rikastuvat, köyhät köyhtyvät. Samalla se kuitenkin muistuttaa rikkaita siitä, että on parempi olla varuillaan, liian pitkälle ei voi mennä, joskus köyhien mitta täyttyy ja he nousevat kellaristaan vaatimaan isompaa osaa kakusta, muruset eivät enää riitä. Keinottelijat ja hyvät veljet eivät voi loputtomasti piiloutua väkivaltakoneiston ja rikkaiden rikkaille säätämien lakien taakse.

Vielä kerran tulee aika. Huomenna juhlat voivat olla ohi.

 

Kunniamaininnat: 

Et voi pudottaa minua. Olen jo siellä. (Hanna-Leena Ylinen)

Väkevä tunne. Ei lisättyä sokeria. (Anu Avikainen-de Boer)

Paperisodista saadaan korkeimmat kunniamerkit.  (Aleksi Ahtola)

Avaruusajasta muistiin jäi Rymd. (Hannu Hirvonen)

Syntipukilla katkaistut sarvet. (Laila Malinen)

Luonto järjestää ihmisen luokittelematta. (Jaakko Antila)

Tekosi tuhoavat ajatustesi arvon. (Paula Jakunaho)

Juon kevään imelät mahlat. Oljenkorsi matalan majani kirkkaudessa. (Marja Lehtonen)

Lassi Kämäri -palkinto 2014

Lassi Kämäri järjestää jo legendaariseksi muodostuneen valtakunnallisen aforismikirjoituskilpailun.

 

Kilpailu on avoin kaikille. Kukin kirjoittaja voi osallistua kilpailuun yhdellä ennen julkaisemattomalla aforismilla. Aforismin aihe on vapaa.

Lähetä aforismisi sähköpostilla osoitteeseen kamari.lassi@saunalahti.fi viimeistään 17.4. 2014

Vielä nimeämätön raati valitsee parhaan aforismin. Raadin puheenjohtajana toimii kirjailija, aforistikko Lassi Kämäri.

Kilpailun tulokset julkistetaan Suomen Aforismipäivänä 18.4. 2014 klo. 12.00 Lassi Kämärin blogissa Loistava puhallus.

Lassi Kämäri -palkinto tullaan jatkossa jakamaan vuosittain Suomen Aforismipäivänä 18.4. klo. 12.00.

Kilpailussa jaetaan seuraavat palkinnot: Paras aforismi, palkinto 10 euroa ja kunniamaininta. Mahdolliset muut palkittavat, kunniamaininta. Kilpailuun osallistumisesta mahdollisesti aiheutuvia kuluja ei korvata.

Lisätietoja kilpailusta ei anneta.

Tiedotetta saa jakaa vapaasti.