Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirja. Näytä kaikki tekstit

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Lassi Kämäri -palkinto 2016

Yleisenä huomiona tahdon kiittää ja sanoa, että olen ylpeä jokaisesta aforismista, joka minulle on lähetetty. Aforisminne liikuttivat minua sekä ajatuksellisesti että tunteellisesti. Niissä on asfaltin läpäisseen kukan uljautta, urheutta.


Paras aforismi, palkinto 10 euroa ja kunniamaininta:


Elämä silkkiä. Kiitos, toukat. (Hannu Hirvonen)


Perustelut:


Hannu Hirvosen tapa tarkastella maailmaa on samaan aikaan tosi ja vino, humoristinen. Se uppoaa mutta pysyy pinnalla. Hirvonen kiikaroi syvemmälle eikä hyväksy itsestäänselvyyksiä nauramatta.


Hirvosen lukeminen nytkäyttää oman aforismimoottorini liikkeelle. Nytkin aloin jatkojalostaa ja miettiä mitä kuolema sitten on - ja matoja.


Elämä on silkkiä laulussakin. Sitä tahdottaisiin sylillinen kerrallaan. Mutta kuka sen silkin teki? Toukat. Jokaisella, pienimmälläkin, on oma tärkeä tehtävänsä maailmanjärjestyksessä. Siitä ilo, onni. Siitä elämän silkki.


Kunniamaininnat:


Sodanmakuinen kattaus, surun maistajan kutsut. (Virpi Alanen)

Hymy – halpa plastiikkakirurgi. (Tarmo Pyykkönen)

Teki sovinnon itsensä kanssa. Kenen aloitteesta? (Hanna-Leena Ylinen)

Ajatus, ajan otus. (Timo Salo)

Ei lämmitä oma oksa orpoa. Sukupuutaan sahasi. (Tomi Aho)

Ääni, jota emme kuule, on kuin näkymätön valo sisällämme. Sitä kohti. (Rauno Tuomainen)

Elintasopakolainen? Mitä muuta kukaan meistä on? (Olli Hyvärinen)

Jo toisessa polvessa tekonivel, missä nöyryys? (Kyösti Mäkinen)

Nainen on parhaimmillaan syntymän ja kuoleman välissä. (Pia Markuslahti)

Nykyaika, elävien ihmisten pilaama. (Juha-Pekka Koskinen)

Elämän silmälasit. Ikävahvuuksilla. (Saara Heikkinen)

Mitä tehdä isällä, kun on internet. (Markku Rönkkö)

Vältätkö vai välitätkö? (Helena Seppälä)

Finanssikapitalismi. Ihmisen luonnon voima. (Marko Laihinen) 

Patriarkaatti taistelee vastaan: isä määrää tytärtään ryhtymään feministiksi. (Petri Lehtonen)

torstai 1. elokuuta 2013

Perkeleen puristeet!

KIRJOITTAA, KYSYÄ, OPPIA - projekti raahautuu vasta vähän yli sadassa lauseessa. Ehdoton päivittäminen on henkisesti äärimmäisen raskasta ja velvoittavaa. Inhoan koko touhua. Lopettaminen on koko ajan mielessä.

Aluksi minulla oli kolme lukijaa, jotka kommentoivat lauseita. Siitä sai valtavasti voimaa. Hekin uupuivat matkalle. En ihmettele. Jatkan nyt yksin. 

Inhoan näitä perkeleen puristeita, jotka eivät jätä minua rauhaan. Pyörivät päässä, vaativat hiomista, sommittelua ja lopulta tulostusta.
 
Olen miettinyt, etten julkaise lopputulosta enää kirjana. Se ei ole kiinnostavaa, se ei kiinnosta ketään. Ehkä kokoan lopputuloksen luettavampaan, tiivimpään muotoon ja jätän sivuilleni pdf:nä kaikkien luettavaksi ja tulostettavaksi. Onko se sitten sähkökirja?
 
Kirjan julkaiseminen ei merkitse minulle enää mitään. 
 

maanantai 5. marraskuuta 2012

Jäätävä hehku

Paavo Haavikko totesi, että kirjoittavia ihmisiä kohdellaan Suomessa välillä sikamaisesti. Saman on todennut monesti blogissaan Hannu Helin.
 
Minun lajityypissäni ei juuri näkyvyyttä saa kirjalleen. Sitä en valita, itsehän olen lajityyppini valinnut.  Mutta minulla on silti oikeus saada asiallinen vastaus tarjoamaani materiaaliin, varsinkin kun kyseessä on yhteiskunnan varoilla toimiva verkkolehti Kiiltomato.

Lähetin ensimmäisen viestin 6.6.2012 Kiiltomadon päätoimittajalle Karo Hämäläiselle:

Hei Karo Hämäläinen/Kiiltomato 

Toinen kokoelmani Hullun paperit on ilmestynyt. Esikoiskokoelmani Loistava puhallus arvosteltiin Kiiltomadossa. Mahtaisitko nyt löytää kriitikkoa kirjalleni? Jos löytyy, voisin lähettää kirjan suoraan kriitikolle. 

Ystävällisin terveisin,
Lassi Kämäri” 

Kun mitään vastausta ei kuulunut, lähetin toisen viestin 19.6.2012: 

Eräs Kiiltomatoon arvostellut kriitikko kehotti kääntymään sinun puoleesi: ” Kiiltomato olisi kyllä oiva paikka jonkun arvioida kirjasi. Otapa yhteyttä suoraan päätoimittaja Karo Hämäläiseen karo.hamalainen@gmail.com, hän tietää parhaiten Kiiltomatoon tilattavien arvioiden tilanteen ja sen, löytyisikö avustajista sopivaa kriitikkoa.” 

Toiminko jotenkin epäkorrektisti? 
 
Yt,
Lassi Kämäri”  

”Et suinkaan”,vastasi Karo Hämäläinen. Siinä kaikki. Ei lupauksia, ei selittelyä, ei perusteluja. Ei yhtään mitään.  

Nyt on 5.11.2012  ja asia lienee unohdettu, haudattu. Luin eilen uusinta Suomen Kuvalehteä ja törmäsin Karo Hämäläisen kirjan jättimainokseen. Ja alkoi vituttaa, vituttaa rankasti, kun kirjani saama ignorointi muistui mieleeni. 

Miten paljon tällaisten kirjallisten sadistien ja kulisseissa suhmuroijien pitää antaa kahmia valtaa? Mikä heille riittää? Hämäläinen on palkkatyönsä lisäksi vielä WSOY:n ja Tammen kirjailija, Kiiltomadon päätoimittaja, Suomen Kuvalehden kriitikko ja Finlandia-palkintoraatien jäsen. Ja ties mitä muuta? Eikä hän ilmeisesti näe asiassa mitään ongelmaa?

Jos Karo Hämäläinen olisi kiinnostunut jääkiekosta, Kalervo Kummola jäisi kakkoseksi.

Kiiltomato julistaa etusivullaan: "Kiiltomato etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota." En tiedä, onko Karo Hämäläinen tutustunut kirjaani, tuskin. Hänen mielestään se ei ainakaan ansainnut Kiiltomadon hehkua tai huomiota.

Toivottavasti Karo Hämäläinen ei kohtele muiden ihmisten kirjoja yhtä sikamaisen välinpitämättömästi Kiiltomadon päätoimittajana.

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Hullun paperit - Lauseita

Lassi Kämäri
Hullun paperit
lauseita
Kansi: Eija Tuomela
Isbn 978-951-812-180-3
nidottu, 96 sivua
Kesuura 2012

Lassi Kämärin Hullun paperit on röyhkeä, kekseliäs, vihainen ja klassisen yksinkertainen kirja.

Esikoiskokoelmassaan Loistava puhallus Lassi Kämäri luotti tiukkaan sommitteluun. Uudessa kokoelmassaan Hullun paperit hän ei halua enää karsinoida lauseita temaattisten otsikoiden alle.

Kirjan aforistisimmassa ja laajimmassa osastossa Lauseita satunnaisessa järjestyksessä hän sallii lauseiden säteillä joka suuntaan, ja sitä kautta hän vapauttaa sekä lukijan että lauseet mahdollisimman monipuolisiin ja yllättäviin tulkintoihin.

Enemmän tai vähemmän henkilökohtaisuuksiin menevässä ja itseironisessa osastossa Teeskentelemisestä Kämäri suomii taidemaailman opportunistista ja kosiskelevaa naurettavuutta.

Sarjallisessa Yksinäisessä cowboyssa hän tekee matkan kielen sisään, paimentaa sanansa ja lauseensa läpi tuntemattoman kielen.

LAUSEITA SATUNNAISESSA JÄRJESTYKSESSÄ:

Harvempi meistä ylettyy lapsen tasolle.

Hyvä veli, muista välillä siskojasi.

Niitä kutsutaan hulluiksi, jotka poikkeavat normista. Rakastan hulluja.

Henkiset muurit ovat kiveäkin kovempia.

Taistelevat tuulimyllyjen puolesta, nykyajan viisaat ritarit.

Jumalan nollatoleranssi: kuolemantuomio omenavarkaille.

Kun sinä itket, minun hartiani vavahtavat.

Meidät autetaan maailmaan, muttei maailmasta pois.

TEESKENTELEMISESTÄ:

Pidät sormeasi pystyssä, että tietäisit mistä päin taiteessa tuulee.

Tirkistelet maailmaa avaimenreiästä kuin riisuutuvaa naista, silmä kovana.

Ylistät vaikka pieremistä, jos pierijät julistautuvat taiteen uudistajiksi.

YKSINÄINEN COWBOY:

Eniten lauseita pilaavat ne, jotka luulevat osaavansa niitä käsitellä.

Kilistelevät kannuksiaan, vaikka eivät pysy säyseimmänkään selässä.

Saatanan konitohtorit! Eivätkö he ymmärrä: kieli on rodeo!

***

Lassi Kämärin esikoiskokoelmasta Loistava puhallus sanottua:

”Joka tapauksessa Lassi Kämäri nousee esikoisellaan kotimaisen nykyaforistiikan raskaaseen sarjaan Paavo Haavikon, Erno Paasilinnan, Markku Envallin, Mirkka Rekolan ja Helena Anhavan rinnalle."

- Joni Pyysalo/Suomen Kuvalehti

”Aforismikokoelmat ovat tavallisesti myöhäisiän tai ainakin tukevan keski-iän tuotteita. Kämärin kirjassa ei ole syksyn merkkejä. Se on virkistävä, keväinen teko. Se väittää, tokaisee ja on ehdoton, mutta samalla se yllyttää keskusteluun.”


- Hilja Mörsäri/Hämeen Sanomat

”Loistava puhallus - lauseita on mukava yllätys ja tarpeellinen lisä niukaksi jääneen suomalaisen aforistiikan jatkumoon.”


- Jukka Petäjä/Helsingin Sanomat

”Tekijän uskallus astua esille on ollut kuin pallolaajennus ahtautuneelle aforismisuonelle. Loistava puhallus oikoo lämpimästi viisauden otsaryppyjä.”


- Matti Saurama/Parnasso