Näytetään tekstit, joissa on tunniste lause. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lause. Näytä kaikki tekstit

perjantai 21. marraskuuta 2014

Lauseita postikortteihin - New York toukokuussa 1991

Törmäsin Arto Seppälään Eduskunnan kirjastossa, karismaattiseen vanhan liiton kirjailijaan, jonka kiireettömässä rauhallisessa hämäläisyydessä on jotakin niin tuttua ja turvallista minulle, ties monennenko polven hämäläiselle. Kysyin heti, että sattuuko hän muistamaan mistä Parnasson numerosta löytyy hänen kirjoittamansa aforismisarja Postikortteja New Yorkista. Arto sanoi, että nimi on kyllä Lauseita postikortteihin. Hänkään ei kyllä muistanut, mistä numerosta tai miltä vuodelta. Arveli että se löytyy jostain 90-luvun alkupuolelta, silloin hän kävi New Yorkissa, ja Jarkko Lainekin oli mukana.


Arto kertoi anekdootin Erno Paasilinnasta. Kun Lauseita postikortteihin oli julkaistu Parnassossa, Erno oli ripittänyt Artoa. Hän oli kieltänyt Artoa käyttämästä ”lauseita”. Lauseet kuuluvat minulle, Erno jyrisi. Arton kertoma anekdootti oli hyvä esimerkki ernomaisesta huumorista ja ehdottomuudesta, joita oli kyllä välillä äärimmäisen vaikea erottaa toisistaan.


Seuraavana päivänä löysin Arton aforistisen sarjan vaivattomasti ARTOSTA, joka on kotimainen artikkeliviitetietokanta. Arto Seppälä kertoi, että lauseet löytyisivät myös kirjasta Aika on oravanhammas laajennettuna versiona.


Arto inspiroitui matkasta, Amerikasta. Hän kulki kynä kädessä ja silmät auki. Hän teki kriittisiä havaintoja ympäröivästä maailmasta ja ilmaisi ne tiiviissä ja tyylikkäässä muodossa lukijalle.


Tässä esimerkkejä sarjasta:


Liioittelua kaikki tyynni, Chaplinin kengät ja Marilynin rinnat ja kommunismin pelko. Setelitkin samanvärisiä.


Amerikka etsitytti itseään kauan. Sen jälkeen on informaatio pelannut.


Näin itsekeskeinen maa olisi saanut kyllä itse löytää itsensä.


Milloin sinä löysit Amerikkasi?


Täällä on kaikki mahdollista? Pelottavaa jo ajatuksena.


Valuutta ei tivaa kielitaitoa.


Sanan mahtia on liioiteltu. Poikkeuksiakin on.


…eikä amerikanrauta ruostu.


Strindberg ei osannut englantia mutta Julie-neiti on puhunut sitä Broadwayllä hyvinkin ymmärrettävästi.


Kerjäläinen puhuu maailman kieltä. Sana ei mene silti perille.


Nälkä ja vilu nostavat nyrkin. Ihmismeri vaimentaa kaleerien kalinan.


Amerikkalainen unelma? Kenen?


Kyynelistä kasvaa haudoille nurmi. Aina.


Kafka koki Amerikan niin monimutkaisena että kirjoitti siitä yksinkertaisimman romaaninsa.


Kokeilin itse samaa matka-aforismitekniikkaa, kun olin vaimoni kanssa Kreikassa, Korfulla, muutamia vuosia sitten. Nimesin sarjan Pieneksi kreikkalaiseksi sarjaksi.

Voi luoja, miten kutsuvasti bouzoukit soivat.

Pane käsi kaulalleni, tanssitaan sirtakia aamuun asti.

Vielä lasillinen ouzoa, kreikkalainen ystäväni.

Sanot minun hengitykseni tuoksuvan anikselle, vaikka omasi tuoksuu penikselle.

Millainen on sinun seireeniesi laulu?

Tämä rohkeus, tuhlausta, jos et lainkaan pelkää.

Emme vaihda enää sanaakaan. Muuraamme tiiliä hiljaisuuden muuriin.

* * *

Uima-altailla ihmispalvaamot, aurinkotuoleissa ritilät.

Pieni tuulen viri, kuin enkelin henkäys helvetissä.

Keskiluokan työstä rikkaiden ja köyhien rusketus.

Niin lähellä siintävät Albanian vuoret, niin syvälle porautuu paimenpojan totinen katse.

Satamassa ruosteinen tankkeri, Nikos Kazantzakis, kirjailijan kaima, jonka nimeä ei kukaan osannut koulussa kirjoittaa.

Mennyt elämä, pullollaan tällaisia typeriä katkelmia ja muistikuvia.

* * *

Kirjoittamisen rajattomat maisemat: maat, meret ja taivaat.

Mustat pääskyset valkoisten marmoripylväiden seassa, vaihtavat jatkuvasti välimerkin paikkaa.

Ripaus epätoivoa, ääntä ja vimmaa vie minut perille.

* * *

Saisinpa palasen tätä valoa mukaani.

perjantai 6. syyskuuta 2013

Kovaksikeitetty lause

"Pilkku katkaisi lauseen, piste lopetti sen kärsimykset" on minusta hyvä lause. Siinä mennään kielen sisään, inhimillistetään kieli, puhutaan kielestä kuin elävästä olennosta.

Lause on ilmeisesti muidenkin mielestä jotenkin poikkeuksellinen: se on kelvannut ainakin antologioihin, kirjallisuuslehtiin ja radioon. Lauseen tähänastisen elämän suurin saavutus on valinta tällä hetkellä käytössä olevaan yläasteen äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjaan Tekstitaiturit 7, vieläpä osioon , jossa opetetaan pilkkusääntöjä.

Viimeisin todistus lauseen voimasta tuli yllättäen työmatkalla. Puhuin erään puolitutun naapurin kanssa kirjoittamisesta esimerkeillä, kun toinen naapuri keskeytti ja sanoi lukeneensa esimerkkilauseeni muutamia minuutteja sitten. Olin hölmistynyt. Naapuri selasi kädessään olevaa Markku Ropposen dekkaria Kuhala & jokimurhat taaksepäin ja luki kohta ääneen:
Perttu oli teipannut jääkaapin ylle seinään idoliensa kuvia alkaen Hemingwaysta aina Waltariin. Puusta kyhätyssä kaukalossa lojui nippu punakynällä korjattua tekstiä, ovessa roikkui kehystetty lause "Pilkku katkaisee lauseen ja piste lopettaa sen kärsimykset" kuin mottona. Tuntui että talon isäntä oli löytänyt lopulta kutsumuksensa, enää ei tarvinnut tienata leipää sen paremmin lemmikkieläinten hautakiviedustajana kuin trukkikuskina.
Muistelin että olen käynyt kerran Ropposen kanssa kaljallakin Molly Malonessa. Tapani Kinnunen kutsui minut mukaan ja olisko mukana ollut myös Timo Lappalainen, en ole varma.

Uteliaisuuteni heräsi. Googletin Markku Ropposen ja Kuhalan & jokimurhat. Ilmeni että Ropponen käyttää myös CrimeTimen kirjailijaesittelyssä mottonaan lausetta "Pilkku katkaisee lauseen ja piste lopettaa sen kärsimykset". Savon Sanomien kritiikissä taas äskettäin edesmennyt kriitikko Hannu Waarala nostaa lauseen ylös tekstistä:
Yksityisetsivä Kuhala on tähän kuin mainio optinen, kiertävä ja tarkkaava väline, kamerasilmä. Ropponen haluaa lakonisen, tiiviin ilmaisun ja sarkasmin kautta avata maailmaa. Hän on samoilla linjoilla kuin Kuhalan ystävä, kirjailija Perttu Kane, jonka jääkaapin ovessa seisoo kirjoittamisohje: ”Pilkku katkaisee lauseen ja piste lopettaa sen kärsimykset.”
Ensimmäisen kerran julkaisin lauseen Parnassossa 3/2000 sarjassa Höylättyä lautaa muodossa "Pilkku katkaisi lauseen ja piste lopetti sen kärsimykset", myöhemmin muutin lauseen muotoon "Pilkku katkaisi lauseen, piste lopetti sen kärsimykset". Senkin jälkeen olen pohtinut lauseen muuttamista monesti preesensiin, mutta jotenkin tällaiseen kovaksikeitettyyn lauseeseen sopii imperfekti, menneen muodon lopullisuus, paremmin.

En tiedä, tietääkö Ropponen, että lause on lähtöisin minulta. Olen iloinen sen  käytöstä.

Tuntemattomat ovat lauseiden tiet!

torstai 1. elokuuta 2013

Perkeleen puristeet!

KIRJOITTAA, KYSYÄ, OPPIA - projekti raahautuu vasta vähän yli sadassa lauseessa. Ehdoton päivittäminen on henkisesti äärimmäisen raskasta ja velvoittavaa. Inhoan koko touhua. Lopettaminen on koko ajan mielessä.

Aluksi minulla oli kolme lukijaa, jotka kommentoivat lauseita. Siitä sai valtavasti voimaa. Hekin uupuivat matkalle. En ihmettele. Jatkan nyt yksin. 

Inhoan näitä perkeleen puristeita, jotka eivät jätä minua rauhaan. Pyörivät päässä, vaativat hiomista, sommittelua ja lopulta tulostusta.
 
Olen miettinyt, etten julkaise lopputulosta enää kirjana. Se ei ole kiinnostavaa, se ei kiinnosta ketään. Ehkä kokoan lopputuloksen luettavampaan, tiivimpään muotoon ja jätän sivuilleni pdf:nä kaikkien luettavaksi ja tulostettavaksi. Onko se sitten sähkökirja?
 
Kirjan julkaiseminen ei merkitse minulle enää mitään. 
 

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Kirjoittaa, kysyä, oppia - Lause vuoden jokaiselle päivälle

Harvemmin enää haltioidun kirjallisuudesta tai kirjoittamisesta. Haluaisin kuitenkin jollain sadistis-masokistisella tavalla olla mukana ajassa.

Päätin rakentaa itselleni julkisen ansan, kirjallisen projektin, joka pakottaa minut jäsentämään ympäröivää maailmaa kirjoittamisen kautta.

Aloitan projektin Suomen aforismipäivänä 18.4.2013 ja lopetan 18.4.2014 Projektin on tarkoitus kestää 365 päivää.

Julkaisen lauseet uudessa blogissa, jonka nimeksi tulee Kirjoittaa, kysyä, oppia - Lause vuoden jokaiselle päivälle. Linkitän blogin myöhemmin.

torstai 1. marraskuuta 2012

Virvelöintiä

Googlettaminen on virvelöintiä - koskaan ei oikein tiedä mitä sieltä nousee. Nyt nousi lukija, lempisaaliini.

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Yksinäinen sheriffi saa hullun paperit

Aleksi Ahtolan arvostelu Hullun papereista, Kulttuurivihkot 4-5/2012:

Lassi Kämäri on suomalaisen nykyaforismin eräitä tunnetuimpia nimiä. Vuonna 2005 ilmestynyt esikoiskokoelma Loistava puhallus – lauseita (Kustannusliike Susi) nousi kustantajana toimivasta, pikkuruisesta nyrkkipajasta huolimatta myyntimenestykseen. Siviiliammatiltaan Lassi Kämäri toimii eduskunnan kirjaston tietopalvelusihteerinä ja hänen harrastuksiinsa kuuluvat blues, blogin kirjoittaminen, pernod, kitaransoitto ja tietysti kirjallisuus.
 
Kämäri on kerännyt materiaalia toiseen kokoelmaansa raamatulliset seitsemän pitkää vuotta. Kokoelmassa on kolme eri sarjaa: ”Lauseita satunnaisessa järjestyksessä”, ”Teeskentelemisestä” ja ”Yksinäinen cowboy”. ”Lauseita satunnaisessa järjestyksessä” on nimensä mukainen aforismisarja satunnaisessa järjestyksessä. ”Teeskentelemisestä” ja ”Yksinäinen cowboy” taas ovat sarjallisia kokeiluja, joissa kirjoittaja pyrkii tietynlaisen eheän kokonaisuuden aikaansaamiseen. 

Ja totta kai, Kämärin esikoisen tapaan, kirjassa on paljon pysäyttävän hyviä aforismeja. Hykerryttävä on kysymys: ”Milloin eduskunta siirretään Kiinaan tai Intiaan tuotantokustannusten säästämiseksi?” Monet aforismit kritisoivat rohkeasti kirjallisuusinstituutiota: ”Kirjailija muuttuu poliitikoksi, jos hän yrittää miellyttää lukijaa” tai ”Jos kirjoja kopioitaisiin yhä käsin, määrä vähenisi ja laatu paranisi”. Mukana on myös paljon tuoreita oivalluksia, kuten ”Toivotuimmat pannan alulle pipetillä” tai ”Luottotieto on valtaa”. 

En pitänyt siitä, että kirjassa monet lauseet ovat saaneet selviä vaikutteita muiden julkaistuista aforismeista. Esimerkiksi: ”Moni unelmoi palasta maata. Se unelma kyllä toteutuu.” Kämärin aforismi on huomattavasti heikompi kuin tiedostamaton esikuva Erno Paasilinnan aforismi ”Ruumisarkku on täällä monen köyhän ensiasunto”. Tämä on vain yksi esimerkki. Lassi Kämärin kaltaisen rehellisen miehen ollessa kyseessä en tietenkään epäile tietoista plagiointia, mutta toivoisin silti enemmän itsekritiikkiä. Toisaalta, jopa Samuli Parosen tunnetuin lause ”Maailma on sana” lienee tiedotonta lainaa aiemmin julkaistusta Kalevi Seilosen säkeestä. 

Muuten Villin Lännen tunnelmissakin liikkuva kokoelma tuo mieleeni Lassi Kämärin ystävän ja esikuvan Erno Paasilinnan lempielokuvan Sheriffi (High Noon). Fred Zinnemannin vuonna 1952 ohjaamassa western-klassikossa Gary Cooper näyttelee pikkukaupungin sheriffiä, jonka rohkeus ja moraali ovat niin kovaa tasoa, että se lähentelee sulaa hulluutta. Kukaan ei suostu auttamaan rosvojoukon uhatessa, eikä sheriffi suostu edes pakenemaan rosvojoukon edessä. Lopulta hän kohtaa yksin rosvot, tai ainakin melkein yksin. 

Hullun papereiden monet lauseet pilkkaavat armotta kriitikkoja, apurahanantajia ja ylipäätään kirjallisuusinstituutiota. Viisaana tätä taktiikkaa ei voi missään tapauksessa pitää, mikäli päämaali on hyvissä arvosteluissa ja apurahoissa. Kämärin motiivina lienee, harvinaista kyllä, yksinomaan sanomisen halu. Rohkeutta sheriffillä riittää ja revolverin tarkkuuskin on parhaimmillaan hyvä. Jotenkin kuitenkin kokoelman luettuaan tulee sellainen olo, että panoksia on vielä jäljellä ja jopa säästössä, eli jatkossakin saattaa ruuti palaa ja paukkua.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Naamiot riisuvia lauseita


Jaakko Mikkola kirjoittaa Hullun papereista Turun Sanomissa (17.10.2012) seuraavasti:

Aforismi on puhjennut Suomessa uuteen kukoistukseensa.

1900-luvun viimeisinä vuosikymmeninä laajempaa huomiota herättivät lähinnä muiden kirjallisuudenlajien parissa meritoituneiden tekijöiden kokoelmat. Esimerkiksi Paavo Haavikon, Mirkka Rekolan ja Erno Paasilinnan aforistiset kokoelmat ovat kestäneet aikaa hyvin, mutta rinnalle on tullut ilahduttavan paljon pienten kustantamojen julkaisemaa nykyaforismia. "--"

Lauseita keltaisten lehtien ajasta
Hullun paperit on espoolaisen Lassi Kämärin toinen teos. Kämäri kirjoittaa ’lauseita’, kuten hän itse tekstejään nimittää. Kirjailijan esikoinen Loistava puhallus (2005) herätti paljon positiivista huomiota. Kokoavana teemana Kämärin lauseilla ovat yksilön ja yhteiskunnan suhde sekä taidemaailman tekopyhyys ja kaupallisuus.

Kämäri hallitsee pelkistämisen yhteen lauseeseen. Lauseet toimivat osana sarjaa, mutta myös itsenäisinä. Joukossa on todellisia helmiä, jotka vielä nostavat itsensä – kaikkinensa varsin laadukkaan – tekstimassan yläpuolelle.

”Olemme päättäneet tuhota maapallon./ Se on demokraattinen päätös” on painava mietelmä, joka ilmentää aikamme ristiriitoja, tarjoamatta ilmeisiä ja helppoja vastauksia. Demokratia on kokeilluista valtiomuodoista epäilemättä inhimillisin, vakauttavin ja paras, mutta tällaiset pelkistykset huomauttavat sen olevan myös enemmistön tyranniaa. Mietelause on Kämärin kokoelmaa hyvin edustava. Teoksen sävy on vastahankainen, se puhuu yksilön oikeuksista (ja velvollisuuksista) ja vastustaa ihmisen katoamista ’keneksitahansa’, Martin Heideggerin laumasieluisuuden käsitettä lainatakseni.

Kämäri asettaa rinnakkain nykyisen taide- ja kirjallisuusmaailman sekä menneen ajan, jolloin kirjallisuuspuhetta ei vielä käyty ekonomian käsitteillä. Yksi taidokkaimmista tällaisista viittauksista on tehty muuntelemalla Paavo Haavikon Puut, kaikki heidän vihreytensä  -kokoelman nimi muotoon: ”Lehdet, kaikki heidän keltaisuutensa”. Mietelmä säteilee vähäeleisyydessään laajalle.

Se puhuu nykyajan kaupallisuudesta, mutta myös osoittaa 2000-luvun olevan eräänlainen kulttuurin rappiokausi, ’keltaisten lehtien’ aika.

Espoolaisen lauseiden keveän ulkokuoren taakse kätkeytyy painava sisältö. Juuri tällaisen vaikutuksen mietelause saa aikaan parhaimmillaan.

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Hullun paperit - Lauseita

Lassi Kämäri
Hullun paperit
lauseita
Kansi: Eija Tuomela
Isbn 978-951-812-180-3
nidottu, 96 sivua
Kesuura 2012

Lassi Kämärin Hullun paperit on röyhkeä, kekseliäs, vihainen ja klassisen yksinkertainen kirja.

Esikoiskokoelmassaan Loistava puhallus Lassi Kämäri luotti tiukkaan sommitteluun. Uudessa kokoelmassaan Hullun paperit hän ei halua enää karsinoida lauseita temaattisten otsikoiden alle.

Kirjan aforistisimmassa ja laajimmassa osastossa Lauseita satunnaisessa järjestyksessä hän sallii lauseiden säteillä joka suuntaan, ja sitä kautta hän vapauttaa sekä lukijan että lauseet mahdollisimman monipuolisiin ja yllättäviin tulkintoihin.

Enemmän tai vähemmän henkilökohtaisuuksiin menevässä ja itseironisessa osastossa Teeskentelemisestä Kämäri suomii taidemaailman opportunistista ja kosiskelevaa naurettavuutta.

Sarjallisessa Yksinäisessä cowboyssa hän tekee matkan kielen sisään, paimentaa sanansa ja lauseensa läpi tuntemattoman kielen.

LAUSEITA SATUNNAISESSA JÄRJESTYKSESSÄ:

Harvempi meistä ylettyy lapsen tasolle.

Hyvä veli, muista välillä siskojasi.

Niitä kutsutaan hulluiksi, jotka poikkeavat normista. Rakastan hulluja.

Henkiset muurit ovat kiveäkin kovempia.

Taistelevat tuulimyllyjen puolesta, nykyajan viisaat ritarit.

Jumalan nollatoleranssi: kuolemantuomio omenavarkaille.

Kun sinä itket, minun hartiani vavahtavat.

Meidät autetaan maailmaan, muttei maailmasta pois.

TEESKENTELEMISESTÄ:

Pidät sormeasi pystyssä, että tietäisit mistä päin taiteessa tuulee.

Tirkistelet maailmaa avaimenreiästä kuin riisuutuvaa naista, silmä kovana.

Ylistät vaikka pieremistä, jos pierijät julistautuvat taiteen uudistajiksi.

YKSINÄINEN COWBOY:

Eniten lauseita pilaavat ne, jotka luulevat osaavansa niitä käsitellä.

Kilistelevät kannuksiaan, vaikka eivät pysy säyseimmänkään selässä.

Saatanan konitohtorit! Eivätkö he ymmärrä: kieli on rodeo!

***

Lassi Kämärin esikoiskokoelmasta Loistava puhallus sanottua:

”Joka tapauksessa Lassi Kämäri nousee esikoisellaan kotimaisen nykyaforistiikan raskaaseen sarjaan Paavo Haavikon, Erno Paasilinnan, Markku Envallin, Mirkka Rekolan ja Helena Anhavan rinnalle."

- Joni Pyysalo/Suomen Kuvalehti

”Aforismikokoelmat ovat tavallisesti myöhäisiän tai ainakin tukevan keski-iän tuotteita. Kämärin kirjassa ei ole syksyn merkkejä. Se on virkistävä, keväinen teko. Se väittää, tokaisee ja on ehdoton, mutta samalla se yllyttää keskusteluun.”


- Hilja Mörsäri/Hämeen Sanomat

”Loistava puhallus - lauseita on mukava yllätys ja tarpeellinen lisä niukaksi jääneen suomalaisen aforistiikan jatkumoon.”


- Jukka Petäjä/Helsingin Sanomat

”Tekijän uskallus astua esille on ollut kuin pallolaajennus ahtautuneelle aforismisuonelle. Loistava puhallus oikoo lämpimästi viisauden otsaryppyjä.”


- Matti Saurama/Parnasso

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Kun vikkeläville voittaa vaalit

"On helppo luetella ulkoisia ja sisäisiä kimmokkeita Soinin pompulle. Ulkouhkina ruokitaan EU:n ja euron pelkkää olemassaoloa, maahanmuuttoa, Kreikkaa, Irlantia ja Portugalia, Libyaa, venäläisten maanostoa. . .

Kotikutoisemmassa kiihotuksessa operoidaan kestotyöttömyydellä ja -köyhyydellä, yhä venyvällä tulohaitarilla, kouluruotsilla, rikollisilla ja sosiaalipummeilla – ja ainaisena sidoksena höyryää makea herraviha.

Soini on taakse- ja sisäänpäin katsova reaktiivinen ajattelija, mutta mielipiteiden meressä hänen päänsä pyörii kuin Harmajan majakka. Hänen puolueensa pinosi 70-sivuisen ohjelmanipun, kansanvallan niksinurkan. Se on romukaupan näyteikkuna, josta ei muuta puutu kuin joka kevät paljastuvan koiranpaskaongelman ratkaisu.

Sadan vuoden takaisia, sodanjälkeisiä ja nykyisiä haastajia yhdistää halu panna vastakkain "vanhat" ja "uudet", "heidät" ja "meidät". Vuoden 1907 vaaleissa "alas lyötiin koko vanha maailma" ja 1945 parlamenttiin huudettiin "uusia kasvoja".
Soini toistaa fraasiaan "vanhoista puolueista", vaikka hänen oma poliittinen ryhmäkuntansa luotiin 1959 – eli 52 vuotta sitten.

Ylipäänsä mesotessa sopisi hetki pureksia Lassi Kämärin lausetta: "Ei toinen puolue ole vaihtoehto. Se on toinen puolue."

Veli-Pekka Leppänen/Kun vikkeläville voittaa vaalit/HS/Alaviite (19.4.2011)