Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjailija. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjailija. Näytä kaikki tekstit

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Lassi Kämäri -palkinto 2017

Tahdon kiittää jokaista kirjoittajaa lähetetystä aforismista. Aforismeja tuli taas paljon.

Yleisenä huomiona oli se, ettei mikään isompi tai tuore teema noussut massasta pintaan. Odotin hieman särmikkäämpää ja viiltävämpää aforistista analyysiä yhteiskunnallisesta tilanteesta, hallituksen leikkauksista, poliittisesta vastakkainasettelusta, rasismista, turvapaikanhakijoista, terrorismista, islamista tai vihapuheesta. Odotin turhaan. Niistä ei liiemmin puhuttu. Se oli aika hämmästyttävää, pettymyskin. Ehkä digitalisaation ja robotisaation kritiikkiä jäin myös kaipaamaan. Samoin eläinten oikeuksien puntarointia.


Paras aforismi, palkinto 10 euroa ja kunniamaininta:

Narsistiin ihastunut. Kärpänen lätkässä. (Saara Heikkinen)


Perustelut:

Saara Heikkinen osuu aforismillaan karmealla tavalla tämän yhteiskunnan rakenteissa piileskelevän sairauden rusentavaan ytimeen. Henkilö A ihastuu henkilöön B, joka tulee ajan mittaan murskaamaan henkisesti, pahimmassa tapauksessa tappamaan, henkilön A.

Aforismin muotoilu on tyylipuhdas ja napakka, silti se antaa tilaa riittävästi lukijan tulkinnalle. Mitään ei voi lisätä eikä mitään voi ottaa pois; se kuuluu laadukkaan aforismin tunnusmerkistöön.


Kunniamaininnat:

Silmäpeli on avausten shakkia. (Hannu Waher)

Elämän suurin tragedia ei ole kuolema vaan kelo. (Maikki Louhivaara)

Tehkääpä kaikkenne, että kirkkovene kaatuisi! Huudelkaa veropakolaiset ja perintönne suojaanviejät ohjeitanne paratiisisaarilta ja Ruotsinmaalta! (Olli Hyvärinen)

Sarvien välissä ihmisen satakerta. (Hannu Hirvonen)

Korvissa humisee. Metsä on eksynyt minuun. (Teemu Helle)

Vain äänestämällä vaaleissa voit minimoida valittujen aiheuttamat vahingot. (Juha-Pekka Koskinen)

Digitalisaatio: ihmiset jaetaan ykkösiin ja nolliin. (Juha Haapamäki)

Ajan aisapari on muutos: päivän pikselit kaleidoskoopissa. (Paula Sainio)

Emme usko näkemäämme. Tämä on kuva ajastamme. (Jaakko Antila)

Onko muotiajattelulla evoluutiota? Tulevaisuuden posliinisilla suojelusenkeleillä on silikonitissit. (Marko Laihinen)

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Lassi Kämäri -palkinto 2016

Yleisenä huomiona tahdon kiittää ja sanoa, että olen ylpeä jokaisesta aforismista, joka minulle on lähetetty. Aforisminne liikuttivat minua sekä ajatuksellisesti että tunteellisesti. Niissä on asfaltin läpäisseen kukan uljautta, urheutta.


Paras aforismi, palkinto 10 euroa ja kunniamaininta:


Elämä silkkiä. Kiitos, toukat. (Hannu Hirvonen)


Perustelut:


Hannu Hirvosen tapa tarkastella maailmaa on samaan aikaan tosi ja vino, humoristinen. Se uppoaa mutta pysyy pinnalla. Hirvonen kiikaroi syvemmälle eikä hyväksy itsestäänselvyyksiä nauramatta.


Hirvosen lukeminen nytkäyttää oman aforismimoottorini liikkeelle. Nytkin aloin jatkojalostaa ja miettiä mitä kuolema sitten on - ja matoja.


Elämä on silkkiä laulussakin. Sitä tahdottaisiin sylillinen kerrallaan. Mutta kuka sen silkin teki? Toukat. Jokaisella, pienimmälläkin, on oma tärkeä tehtävänsä maailmanjärjestyksessä. Siitä ilo, onni. Siitä elämän silkki.


Kunniamaininnat:


Sodanmakuinen kattaus, surun maistajan kutsut. (Virpi Alanen)

Hymy – halpa plastiikkakirurgi. (Tarmo Pyykkönen)

Teki sovinnon itsensä kanssa. Kenen aloitteesta? (Hanna-Leena Ylinen)

Ajatus, ajan otus. (Timo Salo)

Ei lämmitä oma oksa orpoa. Sukupuutaan sahasi. (Tomi Aho)

Ääni, jota emme kuule, on kuin näkymätön valo sisällämme. Sitä kohti. (Rauno Tuomainen)

Elintasopakolainen? Mitä muuta kukaan meistä on? (Olli Hyvärinen)

Jo toisessa polvessa tekonivel, missä nöyryys? (Kyösti Mäkinen)

Nainen on parhaimmillaan syntymän ja kuoleman välissä. (Pia Markuslahti)

Nykyaika, elävien ihmisten pilaama. (Juha-Pekka Koskinen)

Elämän silmälasit. Ikävahvuuksilla. (Saara Heikkinen)

Mitä tehdä isällä, kun on internet. (Markku Rönkkö)

Vältätkö vai välitätkö? (Helena Seppälä)

Finanssikapitalismi. Ihmisen luonnon voima. (Marko Laihinen) 

Patriarkaatti taistelee vastaan: isä määrää tytärtään ryhtymään feministiksi. (Petri Lehtonen)

torstai 20. tammikuuta 2011

Ammattina: kirjailija

Minustakin olisi oikein mukavaa kuulua porukkaan, jota pidetään automaattisesti valtavana rikkautena ja voimavarana ja jolta on kiellettyä vaatia mitään.
Timo Hännikäinen: Marginalia
Tähän Timo Hännikäinen päättää mamu- ja hyysääjäkriittisen kirjoituksensa Monikulttuurinen noidankehä blogissaan. Koomisinta on se, että Hännikäinen kuuluu juuri sellaiseen porukkaan, johon hän halajaa - hän on kirjailija. Suomessa kirjailijoita pidetään automaattisesti valtavana rikkautena ja voimavarana - ja heiltä on kiellettyä vaatia mitään. Miksi?

lauantai 15. tammikuuta 2011

Kirjailijan työstä

Näin puhui William Faulkner haastattelussa New Yorkissa alkuvuonna 1956.
Jos minua ei olisi ollut, joku toinen olisi kirjoittanut minut, Hemingwayn, Dostojevskin, meidät kaikki. Tämän todistaa se, että Shakespearen näytelmien kirjoittajksi on ehdolla noin kolme miestä. Mutta Hamletissa ja Kesäyön unelmassa ei ole tärkeää, kuka ne kirjoitti, vaan se, että ne on kirjoitettu. Taiteilija ei ollenkaan tärkeä. Vain se on tärkeää, mitä hän luo, koska mitään uutta sanottavaa ei ole. Shakespeare, Balzac, Homeros ovat kaikki kirjoittaneet samoista asioista, ja jos he olisivat eläneet tuhat tai kaksi tuhatta vuotta vanhemmiksi, kustantajat eivät olisi tarvinneet sen jälkeen enää  ketään.
Voiko  hyväksi romaanikirjailijaksi pyrkivä noudattaa mitään menetelmää?
99 prosenttia lahjakkuutta... 99 prosenttia kurinalaisuutta... 99 prosenttia työtä. Hän ei saa koskaan olla tyytyväinen siihen, mitä on tehnyt. Se ei ole koskaan aivan niin hyvää kuin voisi olla. Pyri haaveissa ja tähtää aina ylemmäs kuin mihin tiedät yltäväsi. Älä viitsi tyytyä siihen että ylittäisit aikalaisesi ja edeltäjäsi. Yritä olla itseäsi parempi. Taiteilija on olento, jota demonit ajavat. Hän ei tiedä, miksi ne ovat valinneet hänet, eikä hänellä ole yleensä aikaa miettiä sitä. Hän on täysin moraaliton sikäli että hän ryöstää, lainaa, kerjää tai varastaa keneltä tahansa ja jokaiselta saadakseen työnsä tehdyksi.
Samassa haastattelussa  Faulkner toteaa sen tosiasian, joka pätee pitkälti Suomessakin, epäonnistuneille runoilijoille jää vaihtoehdoksi vain romaanien kirjoittaminen.
Minä olen epäonnistunut runoilija. Ehkä jokainen romaanikirjailija haluaa ensin kirjoittaa runoja, huomaa ettei osaa ja yrittää sitten novellia, joka on muodoista runouden jälkeen vaativin. Ja kun hän epäonnistuu siinä, hänellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin romaanien kirjoittaminen.

torstai 13. tammikuuta 2011

Siviilirohkeus pettää, kun oma toimeentulo on vaarassa

Luin Tiina Pystysen kirjan Runousoppi - Miten elämä muuttuu taiteeksi. Löysin sen sattumalta hyllystä. Se on kirjoitettu äärimmäisten tunteiden vallassa, siksi siitä löytyy herkullisia kohtia, rehellisyyttä ja harkitsemattomuutta, tolkkua ja tolkuttomuutta. Kirjoittamisen moottorina on toiminut Pystysen häpeällinen kohtelu Suomen kirjailijaliiton taholta.
Kirjallisuudesta puhutaaan juhlallisen ihannoivasti. Halutaan unohtaa, että se on myös mitä raadollisin vallankäytön järjestelmä. muun muassa Suomen Kirjailijaliiton pitkäaikainen puheenjohtaja Jarkko Laine pystyi vähitellen haalimaan itselleen kirjallisen kentän keskeiset asemat. Hän sai sellaisen vallan, että kirjailijakunta pysyi hiljaisena vuosikymmeniä. Siviilirohkeus petti, kun oma toimeentulo oli vaarassa.
Otsikoksi lainaamassani lauseessa siviilirohkeus pettää, kun oma toimeentulo on vaarassa sisältää suomalaiseen kirjailijaan ja kirjallisuuteen liittyvän yleisemmän ongelman - ja se ongelma läpäisee koko kirjallisen kentän kuin lyijyluoti silkkipaperin.

Ei uskalleta, pelätään taloudellisia seurauksia.

On sitten kysymyksessä  Helsingin Sanomat, kirjailijakollegoiden kirjat, kirjallisuuslehdet, kirjailijaliitto, kriitikot, kustantajat, oman kaupungin päättäjät, yliopistot, lukijat, opetusministerit, opettajat, säätiöt, lautakunnat, kirjastot, kirjakauppiaat jne..

"Kun siitä tulee kyllin hyvä ammatti kyllin monille, ei se mitään muuta", saman asian muotoili joskus sekatyömies Samuli Paronen.

Toisaalta taas siviilirohkeutta löytyy liikaakin, jos siitä saa tuloja tai kirjallista meriittiä. Kirjallisuutta opettavat esimerkiksi sellaiset henkilöt, jotka eivät ole itse julkaisseet kirjaa tai juuri muutakaan. Kirjassaan Lukemisen aakkoset Ezra Pound varoitti juuri heidän kaltaisistaan kirjallista puoskareista, hän totesi, ettei kannata kuunnella niiden neuvoja, jotka eivät itse osaa rakentaa autoa.
Kirjoitus on ajatuksen vapaa-aluetta. Sille mikään inhimillinen ei ole vierasta. Myös kaikki kauhut: väkivalta, sadismi ja julmuudet, joita ihminen on tehnyt ja tulee tekemään - niillä on itunsa minunkin päässäni. Kirjallisuus ei kykene keksimään mitään sellaista, mikä ei jollain tavalla kuuluisi ihmisyyteen. Pitää kuitenkin muistaa, että ajatuksissa voi olla hillitön, mutta teot, ne hillitään. Kirjallisuus on ajatuskokeen aluetta, ei todellisuuden, vaikka se todellisuutta kuvaakin. Sitä paitsi itsetuntemusta kasvattamalla se opettaa myös hallitsemaan pahaa itsessä.
Mutta vaikka ihmisyyden pimeät puolet ovat nousseet nykykirjallisuudessa voimakkaasti esiin, ne ovat pelkkää näkyvää ja huomiota herättävää pintaa sen pimeän aineen rinnalla, joka ei näy, mutta vaikuttaa taustalla. Tuo ääretön pimeä aine kaiken näkyväisen takana on kokemus siitä, ettei ole hyväksytty eikä rakastettu. Syvä häpeä siitä, ettei kelpaa.
Tämä voisi olla monen kirjailijan credo. Mikä muu voisi toimia vaikkapa Timo Hännikäisen kirjoittamisen motiivina kuin toive tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi ja syvä häpeä siitä, ettei kelpaa.