Sirkus Finlandia

Sirkus Finlandia tuli taas hetkeksi riemastuttamaan niitä, jotka pitävät kirjallisuuden äänekkäästä, spekulatiivisesta, mediaseksikkäästä ja ravivetomaisesta puolesta.

 Esiraati löysi kilpailuun seuraavat kirjat: Joel Haahtelan Katoamispiste, Markus Nummen Karkkipäivä, Riikka Pulkkisen Totta, Mikko Rimmisen Nenäpäivä, Alexandra Salmelan esikoisromaani 27 Eli kuolema tekee taiteilijan ja Erik Wahlströmin Flugtämjaren/Kärpäsenkesyttäjä.

En ole lukenut yhtäkään näistä kirjoista. En voi siis sanoa niistä mitään.

Rimmisen Pussikaljaromaani jäi minulta aikoinaan kesken. Pulkkisen Rajaa olen vähän lehteillyt työpöydälläni ja ehkä luen sen. Markus Nummi on runoilija Lassi Nummen poika. Haahtela on kirjailija ja lääkäri. Salmela ei ole Suomen kansalainen. Wahlström kirjoittaa Runebergista.

Ei näin heppoiselta pohjalta voi esittää mitään säihkyvän analyyttistä, paitsi ehkä huolestumisen siitä, että eikö Lassi Kämäri lue suomalaisia uutuusromaaneja. Senkin huolestumisen on jo esittänyt Antti Tuuri suomalaisista yritysjohtajista.

Minna Joenniemellä on kohtuullinen urakka edessä. Eipä silti, harvempi diktaattori lienee lukenut kuutta kirjaa koko elämässään.

Vähän järeämmillä tykeillä sirkustelttaa tähtäilevät Markku Soikkeli  (11.11) ja Hannu Helin omilla sivustoillaan.

Kirjailijoissa on paljon Kaspar Hauseria

Ja silloin, niinä hetkinä, jolloin kirjoitus haluaa haihtua näkymättömiin ja sanojen pyörteilevä virta kuivua, ymmärrän myös Kaspar Hauseria. Tiedän, miksi hän kaipasi takaisin vankeutensa sanattomuuteen, luolan hiljaisuuteen, pimeyteen ja yksinäisyyteen. Maailmaa ei ollut, ei sen hajuja, sen räikeitä valoja, sen hälisevää laumaa, sen kiiltäviä veitsenteriä. Oli vain leikki eläinten kanssa, uni ja leipä ja vesi.

- Leena Krohn, Kaspar Hauserin melankolia,essee Auli Viikarin juhlakirjassa (Muodotonta menoa, WSOY 1997)

En sano hyvästejä lintukodolle

Kirjoitan tästä pientä kansanosaa koskettavasta aiheesta siksi, että olen huolissani. Meidän kirjailijoiden tehtävä on nähdä puiston linnut vapaina. En tiedä, mitä muutakaan hyötyä meistä voisi olla. Meidän yhteiskuntakritiikkimme on voimatonta, ja siksi meidän on pidettävä kauneuden illuusioita yllä. Muuten ajaudumme sille yhdentekevälle tielle, jossa meistä tulee virpisalmia ja jyrkilehtoloita. Sillä tiellä herkkyytemme hukkuu sappeen, eikä ainoakaan lintu enää nouse lentoon.

- Riku Korhonen/Vapaita lintuja vai ei (HS 10.11.2010)

Todellakin. Kirjailijan tehtävä on näyttää kauneutta lukijalle. Se on iso tehtävä. Varmasti heti rakkauden ja kuoleman pohdiskelujen jälkeen tärkein. En tosin ole varma, pitääkö vapauden tai kauneuden tulkin olla itse vapaa tai kaunis. Mutta pidetään sekin illuusio.

 Vaikka syksy vaihtuu talveksi. Teen lumeen jälkiä, kirjaimia paperille. Teen itseni näkyväksi. En sano hyvästejä lintukodolle.

Kirjat jäävät, kun muutan lintu maailmasta,
kirjat, muutossa hankalat,
ovat kirjeitä vailla osoitetta, tuuli repii
ja kun kirja on luettu, sen lehdet ovat lehtiä.

- Paavo Haavikko, Lehdet lehtiä (1958)

Kielisuudelmia

Ainoa tapa luoda on tehdä uutta.

Mitä luovaa siinä on, jos joku määrittelee rajat?

Luovan kirjoittamisen opas, käsitteellinen mahdottomuus.

Jos luovuus on nerojen ja jumalien etuoikeus, keitä ovat luovan kirjoittamisen opettajat?

* * *

Kirjat kirjoitetaan lukijoille, ei niiden selittäjille.

Lukemisen jälkeen tärkeintä on luetun ymmärtäminen.

Jos kirjailijat ovat ihmissyöjiä, niin mitä kriitikot sitten ovat?

Veli repii siskonsa piirustukset, tuleva kriitikko?

Kriitikon kyynel, tahra paperilla.

Kirjat ovat hevosia, joilla kriitikot ratsastavat. Lännessä hevosvarkaat hirtettiin.

* * *

Sanan vapaus loppuu lauseeseen.

Pilkku katkaisi lauseen, piste lopetti sen kärsimykset.

Lause kevyt kuin henkäys, raskain vaihe takana.

Hyvä lause, kielisuudelma.

On vain yksi tapa kirjoittaa, paremmin.

Suomi on pieni maa

Suomi on pieni maa.

Suomi on pieni maa suomalaiselle kirjailijalle.

Suomi on pieni maa suomalaiselle kriitikolle.

Suomessa kirjailija ja kriitikko ovat sama henkilö.


Suomalainen kirjailija on lahjomaton ja rehellinen.

Suomalainen kriitikko on lahjomaton ja rehellinen.

Suomessa kirjallisuus on lahjomatonta ja rehellistä.

Suomessa kirjailija ja kriitikko ovat sama henkilö.


Suomalainen kirjailija istuu yhdellä pallilla.

Suomalainen kirjailija istuu kahdella pallilla.

Suomalainen kirjailija istuu kolmella pallilla.

Suomalainen kirjailija istuu neljällä pallilla.


Suomalainen kirjailija on kirjallisuuslehden päätoimittaja.

Suomalainen kirjailija on apurahalautakunnan puheenjohtaja.

Suomalainen kirjailija on kriitikko.

Suomalainen kirjailija on kirjailija.